maanantai 23. helmikuuta 2015

Hääperäinen stressihäiriö

Hääperäinen stressihäiriö, joka tunnetaan myös englanniksi nimellä Post-Wedding Stress Disorder (PWSD) on ahdistuneisuushäiriöihin luokiteltu psykiatrinen häiriö, joka saattaa kehittyä häiden kokemisen tai todistamisen seurauksena. PWSD:n oletetaan usein virheellisesti olevan yksin morsianten sairaus. Suureen sairastumisriskin ryhmään kuuluvat morsiamen lisäksi kuitenkin myös kaasot ja morsiamen sekä sulhasen äidit. Sairastuneista naisia on tutkimusten mukaan 72%. Suomessa hääperäiseen stressihäiriöön sairastuu vuosittain arvioilta noin 30 miestä. Erittäin hyvin järjestettyjen hääjuhlien seurauksena myös häävieraiden on normaalia kokea erillaisia stressioireita, jotka useimmiten lievittyvät itsestään ajan kuluessa. Osalla häävieraista stressireaktiot kuitenkin voivat pitkittyä ja muuttua näin hääperäiseksi stressihäiriöksi. 

PWSD oireet jaetaan kolmeen pääluokkaan. Ensimmäinen luokka sisältää oireet, jotka liittyvät häiden uudelleen kokemiseen; näitä ovat muun muassa häiden itsepintainen tunkeutuminen tietoisuuteen esimerkiksi jatkuvina takautumina ja haaveunina. Esimerkiksi kaljatölkkien kolistelu voi aiheutta rajun takauman hääautosta ja näin lamauttaa stressihäiriöstä kärsivän täysin. 

Toiseen luokkaan kuuluu vahvasti välttämiskäyttäytyminen: henkilö alkaa vältellä häistä muistuttavia esineitä, paikkoja ja ihmisiä. PWSD:stä kärsivä välttelee usein juhlatarvikekauppoja, kirkkoja, kukkakauppoja ja eritoten  Ikeaa. Häävieraiden keskuudessa PWSD voi ilmetä esimerkiksi postin pelkona. Henkilö alkaa sairaanloisesti pelkäämään, että postissa saapuu uusi hääkutsu. Lievittyneet oireet voivat voimistua kiitoskorttien saapumisen myötä. 

Kolmas luokka sisältää kohonneen vireystilan auheuttamat oireet, kuten jatkuva varuillaan olo, säikähtely ja ärtymys. Tutkimuksilla on pystytty osoittamaan, että suurella todennäköisyydellä näistä oireista kärsivät ovat joutuneet haluamattaan hääleikin osalliseksi tai kohteeksi. On myös todettu, että morsiamen ja anopin ryöstön kohteeksi joutuneet sairastuvat PWSD:hen 80% useammin kuin ne jotka eivät ole joutuneet ko leikkien kohteeksi. Jos leikkiin lisätään laulutehtävä, se kasvattaa entisestään sairastumisen riskiä. 

Häiden jälkeisten oireiden kirjoa monimutkaistaa se, että häiriöön liittyy usein myös muita psykiatrisia ongelmia, kuten masennusta ja päihteiden väärin käyttöä. Suuressa riskissä ovat eritoten ne morsiamet joiden hääjuhlasta on jäänyt ylenpalttisesti alkoholijuomia ylitse. Eristäytyminen, takautumien turruttaminen kuohuviinillä ja häiden jälkeinen tyhjyyden tunne yhdessä voi johtaa siihen, että henkilön sosiaalinen toimintakyky vaarantuu. Jos hääjuhlassa on tapahtunut jotakin erityisen traumatisoivaa (kuten lautasliinojen väärä väri, kynttilöiden liian lyhyt paloaika tai vesisade) syyttely ja syyllisten etsiminen on hyvin tyypillistä. Tämä taas tulehduttaa herkästi ihmissuhteita ja eristää PWSD-potilasta entistä enemmän ulkomaailmasta. Tällöin takautumiin jumiutumisen vaara on erityisen suuri.

Kuten aiemmin todettiin; on selvää että PWSD-potilaiden toimintakyky on huomattavasti alentunut. Tämä heijastuu suoraan tekemättömiin kotitöihin ja perheen laiminlyöntiin. PWSD:n on todettu myös aiheuttavan huomattavia ongelmia "vittumaisen" käytöksen hallinnassa. Hääperäisen stressihäiriön onkin epäilty olevan yksi suurimmista syistä ensimmäisen avioliittovuoden aikana haettuihin avioeroihin.

Tutkittuja ja hyväksi havaittuja hoitomuotoja hääperäiseen stressihäiriöön on hyvin vähän. Keväällä 2012 kerättiin 23 hengen testiryhmä, jonka avulla pystyttiin kuitenkin selvittämään yksi toimintamalli ,jota noudattamalla PWSD-oireita pystyttiin aktiivivaiheessa hallitsemaan erittäin hyvin. Testiryhmän oireiden ollessa voimakkaimmillaan (jatkuva varuillaan olo, pelokkuus, takautumat) heille näytettiin Ryan Goslingin kuvaa ja testihenkilöiden oireiden todettiin ensimmäisen 17 sekuntin aikana lieventyvän keskimäärin 75%. Tutkijat olivat tulokseen erityisen tyytyväisiä, mutta syksyllä 2015 alkavassa tutkitaan saataisiinko parempia tuloksia aikaiseksi näyttämällä PWSD-potilaille esimerkiksi Channing Tatumin, Chris Prattin tai Chris Pinen kuvia. 




(P.S Täällä allekirjoitetaan takaumat, tyhjyyden tunne ja kuohuviinin liiallinen käyttö.)
(P.S.S Olisiko tarvetta "varhaisen puuttumisen"-ryhmälle? Säästyttäisi monilta uhreilta....)

torstai 19. helmikuuta 2015

Meijän häät osa 3: Treffipurkki (K18)

Kun on ollut yhdessä melkein 14 vuotta niin helposti (haluaisin sanoa poikkeuksetta mutta kuitenkin nyt joku kohdussa toisilleen luotu pari olisi erimieltä kuitenkin) käy kuten meille eli treffi-illat on aina sitä samaa: syömään, leffaan syömään lisää ja kotiin syömään vielä vähän jotain pientä. Joskus saatetaan käydä jossain ajelulla (mäkkärillä) tai shoppailemassa (ruokaa). Useimmiten kuitenkin katsotaan leffaa kotona, minä roikun facessa/instassa/pinterestissä 87% ajasta ja tulee perheriita eikä tehdä taas kahteen viikkoon yhdessä mitään, koska mä oon kuulema joku "someriippuvainen".

Älkää käsittäkö väärin! Mä en valita. Mä tykkään ihan hirveästi ruuasta, mun (avio)miehestä ja elokuvista. Tässä kyseisessä järjestyksessä. Joskus ois kuitenkin mukava tehdä jotain uutta, mutta selkeästi meistä kahdesta ei pursua luovuutta niin paljoa, että kyettäisi kehittämään meidän treffilöihin uutta hohtoa. Tänäänkin suunniteltiin huomista iltaa kutakuinkin näin:

"Vois huomenna tehdä jotain."
"Mennäänkö syömään?"
"Joo. Miten ois nepalilainen?"
"Joo."

Eihän siinä! Nepalilainen on hyvää vaihtelua mäkkärille, mutta jännitys siitä on kaukana. 

Häissä annoimme tulevat treffimme läheisten käsiin ja pyysimme heitä rustaamaan treffi-ideat ylös ja pudottamaan purkkiin, jonka leikkisästi nimesimme Treffipurkiksi... 



Se oli ehkä (lähes) 30 vuotisen elämäni kohtalokkain päätös. Miksi? No esimerkiksi näiden takia:


...ja näiden takia:


Että semmosta. Mä luulen että me mennään huomenna syömään nepalilaista ja katsotaan kotona joku leffa samalla kun minä roikun facebookissa. Sitten luultavasti tapellaan, mökötetään ja otetataan sama uusiksi kahden viikon päästä. Mutta kiitos nyt kuitenkin. 


Haluatteko kantaa kortenne kekoon? Treffi-ideoita otetaan (tietyllä varauksella) vastaan!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Meijän häät osa 2: Viestit hääparille! (JA ARVONNAN VOITTAJA!)

Painin pitkään vieraskirja-asian kanssa. En halunnut siis perinteistä vieraskirjaa vaan jotain erillaista. Päädyttiin unohtamaan se maapallohässäkäkin kokonaan ja laittamaan pöytiin Viestit hääparille eikä kaduta kyllä yhtään! 


Viestilapuset Hääputiikki Ribbon&Inkiltä
Pöydän lasimaljakot ja pöytänumerot Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta


Pahoittelen kännykkäkameran (paskaa/ala-arvoista) kuvien laatua! Mutta olin kyllä supertyytyväinen siitä, miltä laput näyttivät kattauksessa! Äiti kyllä yhdessä vaiheessa (erehtyi) kysymään (ivallisesti) että "eikö näihin pöytiin mahtuisi vielä vähän enemmän tavaraa?". Terveisiä mammalle, että eiköhän niihin olisi jotain saatu vielä tungettua!

Eikä sekään miten kauniilta lippuset näytti pöydässä vaan se mitä kaikkea ihmiset oli niihin kirjoittaneet! Naurettiin sunnuntai-iltana katketaksemme kun luettiin tätä meidän vieraskirjaa...




Meitä oli myös kuvailtu esimerkiksi sanoilla hirvi ja kiikarit, minttu ja viina sekä karjalanpiirakka ja munavoi.  Hirveen kuvaavia kaikki. Aion rakentaa meidän häistä albumin jonne laitan sekaisin kuvia ja noita lappusia! Varmaan saa vedet silmissä nauraa noille hölmöyksille vielä kiikkutuolissakin. Oi että meidän kaverit on idiootteja! (kaikella rakkaudella)

Ja sitten arvontaan! Teitä oli ihan huima määrä osallistujia! Muistan kun aikojen alussa jotain arvoin ja osallistujia oli ehkä kolme. Tai viisi. Nyt teitä oli 71. SEITKYTYKS. Himmeetä! Random.org toimi tälläkertaa onnettarena ja arpoi palkinnon seuraavalle tyypille... (jännitys tiivistyy, rummut pärisee...)


Oi jee, nro 11 olis ihan ehoton, terveisin köyhät opiskelijat! :) tzipe@hotmail.com


Tzipe! Makaroonin ja tonnikalan tuoksuiseen arkeesi on tulossa luksusta! Voitit siis 50 euron lahjakortin käytettäväksi painotuotteen suunnitteluun! HipHei ja ONNEA! Hääputiikki Ribbon&Ink:stä ovat sinuun yhteydessä! Onnea Onnea!


Kivaa keskiviikkoa ystäväiset ja muistakaa, että NÄLKÄ LÄHTEE SYÖMÄLLÄ JA AKKA JUOMALLA! 



tiistai 17. helmikuuta 2015

Meijän häät osa 1: Hääpaikan valmistelut

Nyt kun pitäisi alkaa purkamaan viime viikonlopun tapahtumia niin kylläpä tämän Rouvan pää on tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna.

Noh, mutta kuitenkin! Perjantaina päästiin hääpaikalle klo 09.00 ja laitettiin mylly pyörimään kaason kanssa. Apujoukot täydentyivät päivän aikana  ja illalla viiden maissa hääpaikka näytti kutakuinkin tältä:




Pöytänumerot Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta



Lasiastiat Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta



Suoraan sanottuna paikka näytti juuri siltä miltä halusinkin sen näyttävän. Harmi, ettei otettu kuvia niin, että kynttilät olivat sytytettyinä! Muutamia mutkia koristelussa suoristeltiin ja vaikka joistain suunnitelluista jutuista jouduinkin luopumaan, eikä kaikki mennyt ihan kuin elokuvissa niin olin kyllä ihmeen lunki koko päivän. Päivän motto taisikin olla perinteinen "ihan sama". Melko monta kertaa tuli sanottua myös "ei se haittaa". Kaasot käveli kuin kuumilla hiilillä kun pelkäsivät että mulle iskee joku zombipsykoosi ja syön kaikkien aivot välipalaksi - vaan ei iskenyt. Ihmettelen sitä kyllä itsekin. Kun lauantaina saavuttiin juhlapaikalle ja se oli täynnä meille tärkeitä ihmisiä, kynttilän valoa ja naurua niin en olisi voinut olla tyytyväisempi. 

Oon ollut rouviintumisen jälkeen tosi väsynyt ja nukkunut päiväunia kellon ympäri (luonnollisesti oon herännyt välillä (eli kerran parissa tunnissa) syömään), mutta kai se on tosi luonnollista. (Sanokaa pliis että on!) Reilun vuoden aikainen stressi purkautuu ja kaiken hyvän lisäksi flunssa-oireet tulee pintaan.

Saavutukseni Rouvana ovat olleet tähän mennessä seuraavat: olen kerran lämmittänyt takkaa ja käynyt kaksi kertaa suihkussa. Hyvä minä. Melkonen unelmavaimo! Ei puhdasta kotia, valmista ruokaa pöydässä odottamassa miestä kun se palaa töistä... pelkkää sohvalla makaamista ja telkkarin katsomista. Silti olen supersupersuperonnellinen. Miettikää nyt kuinka siistiä on kun tuo yks sanoo iltaisin, että...



"Hyvää yötä rakas vaimo."





sunnuntai 15. helmikuuta 2015

(kerrankin) Sanaton


Hääpuku: Eglantine (Acadie), Lahden Glamour
Kaikki kysyy, että "miltä nyt tuntuu?", enkä mä oikein osaa vastata. Olo on samaan aikaan haikea ja onnellinen. Erittäin erittäin onnellinen.

Sanattomaksi minut sai myös se, että TE äänestitte tämän blogihirvityksen vuoden parhaaksi hääblogiksi! Tai jos totta puhutaan niin kun kuulin voitosta niin juoksin päättömästi ympäri hääpaikkaa ja huusin ääneni käheäksi. Vieraat lähti heti mukaan karkeloihin ja mökä kasvoi! Sulho (vai pitäisikö sanoa Aviomies?) vähän möksähti kun kuulema voittoreaktio oli melko paljon vahvempi kuin reaktio kirkossa kun se sanoi "Tahdon".


Nyt mä menen tuon mun aviomiehen kainaloon katsomaan leffaa ihan rouvana. Vitsit, että tämä avioelämä on kivaa! Ensi viikkoon! 

perjantai 13. helmikuuta 2015

Perjantai 13.

Iltaa arvon nenänkaivelijat ja pikkumuruset! Täällä sitä köllitään hotellin sviitin untuvan pehmeässä sängyssä eikä unesta ole tietoakaan. Kaaso kyllä kuorsaa suloisesti vieressä! 

Päivä on mennyt ihmeen rennon letkeästi. Hääpaikka oli taputeltu hiukka kuuden jälkeen ja isommilta katastrofeilta on säilytty. Ainut että kesken kaiken mun uudet eilen laitetut kynnet koki kolauksen! Mutta onneksi Snazzy ja Nana pelasti lyhyellä varoitusajalla!

Työ tiiätte tän tunteen!
Ilta on vietetty rauhallisissa merkeissä täällä Lahden Seurahuoneella. Totesin just (ennen ku se kävi kuorsaamaan) kaasolle että mulla on ollu kaikin puolin mukava päivä ja tämä huone kyllä kruunaa koko show'n!

Erittäin iso kiitos Seurahuone!
Oon ollu tänään ihmeellisen rauhallinen. Kaikki tuntuu kulkevan mun lähellä vähän varpaillaan.. Varmaan pelkäävät tyyntä myrskyn edellä! Eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan - voihan se olla että vedän aamulla "poltan teidät kaikki elävältä" tyyppiset kilarit mutta tuskimpa. Zrn-fiilis, feng shui kohdillaan ja terve hälläväliä meininki ni hyvä tästä tulee! Pakko tulla!

Rikkinäiset nahkaleggarit, kuomat ja junttihuppari... Melekonen fashionista! 


torstai 12. helmikuuta 2015

Vieraskirja (DIY)

Valehtelin jo heti otsikossa. Ei tämä mikään vierasKIRJA ole. Pahoittelen, mutta mä kammoksun niitä perinteisiä vierasKIRJOJA. Kauniitahan ne on päälle päin ja niin pois päin, mutta vieraan näkökulmasta minulle aina iskee ihme paniikki kun tyhjä sivu tuijottaa minua eikä minulla yhtäkkiä olekaan mitään sanomista. Ja aina vieressä istuu joku joka on ymmärtänyt valmistautua tilanteeseen. Siinä sitä sitten polleana kaivetaan esille kilometrin mittainen rakkausruno by Tommy Tabermann ja malttamattomana odotetaan omaa vuoroa. Samalla kun mä mietin että "hittoako sitä nyt tähän..." ja lopulta sorrun paineen alla kirjoittamaan juuri sen IHANAA HÄÄPÄIVÄÄ, OLETTE IHANA MAAILMAN KAUNEIN PARI KIITOS MAHTAVASTA HÄÄJUHLASTA T NIINA JA JUKKA ja sitten mä piirrän siihen kaksi tikku-ukkoa. Toiselle mekon ja hunnun. Nii. Hienoo. Sanonpa tähän vaan että photo booth vieraskirjat on olleet mun pelastus. Tarvii vaan seistä ja yrittää näyttää siedettävältä. Yleensä se seisominen onnistuu. 



Meille ei siis tule sellaista perinteistä vieraskirjaa. Meille tulee pallo. Siihen on vaikea kirjoittaa ja siinä on vähän tilaa eli vieraille ei synny paineita runoilla. Idea tähän syntyi kun törmäsin (missä muuallakaan kuin) Pinterestissä tähän:

MULLE KANS!
Ostin pallon, liitutaulumaalia ja pensseleitä. Tai siis Sulho osti. Samalla reissulla se kävi ostamassa meille uuden auton. "Lähetä mies kauppaan"... Sillälailla.



Ensimmäisenä pitää askarrella se potentiaalinen sähköjohto joko irti tai piiloon. Minä survoin sen tuonne pallon sisälle. Ei tekniikkaa - pelkkää voimaa. Tai siis oikeesti ekana sun pitää ostaa se pallo.



Sinne nii!
Sitten otat pensselin kauniiseen käteen ja alat maalaamaan. Kannattaa ostaa pari eri kokoista pensseliä, eikä niinkuin minä ja koittaa turata keskikokoisella pensselillä. Siinä ei käy hyvin. Siinä häviää puolet Japanista. Siksi otin lopulta yhden meikkisiveltimistä ja sohin sillä. Ohut kärkinen pikkusivellin olisi ollut paras, mutta turha kai se on jäljestäpäin nurista.


Henkisesti kannattaa valmistautua siihen, että pallo näyttää ensimmäisen kerroksen jälkeen ihan paskalta. Vielä toisenkin kerroksen jälkeen. Kolmannen jälkeen se alkaa näyttää siedettävältä.


Kun olin saanut pallon maalattua niin huomasin, että tuo jalka (vai mikä ikinä) näyttää kauhealle muovihärpäkkeelle. Koska se on sellainen. Piti siis purkaa upea sähköjohdonpiilotushässäkkä ja irroittaa pallo jalasta. Ja maalata jalka.


Ja tämmönen siitä tuli! Ei huono! Pikkusen sieltä maanosia puuttuu, mutta mitä sitä Bridezilla pienelle jumalakompleksille mahtaa? Heippa sulle Bahama!


Sitten vaan kultatussi pallon viereen ja sinne halukkaat voi runoilla. Toisaalta pallo on noinkin tosi kiva. Saa nähdä eksyykö se häihin ollenkaan...

Mitäpä tykkäätte?! 

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Junttimorsiamen kansallispuku (DIY)

"Mitä noi on?
Miks sulla on tommosia? Ja tommonen junttipuku? 
Mitä sä meinaat niillä tehdä? Etkai sä meinaa julkisilla paikoilla käyttää tota?" 

Sulho ja sen kyselyikä


Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, että MINÄ OLEN MORSIAN, päätin askarrellapaskarrella itselleni oikein asun joka tätä minun superioriteettiäni korostaa. Jotenkin mulle jäi sellainen kuva Sulhon kanssa käydystä keskustelusta, ettei se oikein arvostanut mun ideaa. On kuulema ihan paska idea. Onneksi en ole ennenkään sitä kuunnellut.  Askarteluun päädyin lähinnä siksi, että olen pihi. En todellakaan ole maksamassa isoja rahoja OLOASUSTA. 

Näppäränä tyttönä jo aikapäiviä sitten bongasin Etsystä silitettävät sormus- ja  BRIDE-tarrat. Jäin odottamaan ja väijymään talvea ja sitä, että kaupat pursuaa velourpukuja. Olin naiivina laskenut kaiken Cubuksen varaan, mutta se petti minut täysin. Hyllyt ja rekit tursusi kaikkia ihania pastellisävyjä vaan ei valkoista. Vaivuin epäuskoon. Ja sitten tuli Vero Moda ja Tiina ja pelastus.



Noh, sitten kun sä oot saanut metsästettyä itelles blingiii ja shittii niin pääset asiaan. Tarttet lisäksi silitysraudan. Mielellään sellaisen mikä kuumenee silleen kivasti. Eli ei sellaista kuin meillä. 


Kun sulla on kaikki tarpeellinen käsillä (tarrat, vaatteet, silitysrauta) niin suunnittele mihin kohtaa aiot runtata sen tarran. Tässä on hyvä olla kaveri mukana. Mulla ei ollut. Siksi teksti komeilee palttiarallaa viisisenttiä optimaalista korkeutta alempana. Mut nää on näitä.

Sitten kun oot satavarma että oot oikeilla huudeilla ni sit vaan rauta tulille. Sormuksen silitin hupparin rintamukseen vallan kivuttomasti. Tarrasta suojakalvo pois, kohdilleen ja eikun menoksi! Pienet, tasakokoiset kivet ja pieni pinta-ala - HELEPPOO! Sitten kun päästiin sinne takapuolelle ja morsio-tekstin kimppuun vaihtui ääni hiukka kellossa. Rauta oli välillä kylmä, välillä kuuma (tai no lämmin). Siinä sitä yritin silittää, painaa, runttia ja runnoa tekstiä sinne selkään.

Teksti levisi, kiviä hävisi ja vitutti ku pientä oravaa. Kiukuttelin Sulholle, silitysraudalle ja maailmankaikkeudelle, koska vikahan ei koskaan ole tekijässä. Puolen tunnin kiroamisen jälkeen luovutin.

Eniten kärsi B-kirjain ja sen kiekurat.
 Seuraavana päivänä kaarsin Sinooperin kautta ja kävin ostamassa liuskan liimattavia glitterglätterkiviä ja pikaliimaa. Kotona sitten tumppailin kiviä kamppailussa menetettyjen tilalle.

Blingi 0 - Niina 1

Eikä siinä vielä kaikki! Kannattaa huomioida se, että kun huppari venyy päällä niin tarra venyy siinä mukana. Kyllä. Bride onkin yhtä äkkiä B  R  I  D  E  . Joo. Olkoon. 


Mun ihanuudesta tuli tällainen...


Ihmeen hyvin se on polttarit ja muut rymyämiset kestänyt. Kiviä on jäänyt matkalle, mutta ei anneta sen haitata! Kuva on otettu nyt viikonloppuna, pienissä viineissä ja väsymyksissä. Kaaso ratkoo pidennyksistä klipsejä pois ja morsian juo viiniä. Työnjako kohdillaan!!!

Blingi 0 - Niina 2

(Lisäksi plussaa siitä että Sulhoa ärsyttää tuo puku ihan suunnattomasti. Hähäää.)


tiistai 10. helmikuuta 2015

Sniiiikpiiik häälookiin

Kuten arvata saattaa niin oon tämän viikkoa hieman hieman kiireinen joten tänne blogin puolelle tuskin tippuu ajastettuja postauksia kummempaa ennen ensi viikkoa! Kommentteihin yritän kyllä ennättää vastata ❤ 

Jos haluat kuitenkin pysyä ajan hermolla niin seuraa häähulinoita Instagramista tunnuksella @niininen ja Facebookissa How to be a bridezillan sivuilla !!!

Ja huomaattehan että Laatukoru laajensi tarjoustaan KAIKKIIN SUOMEN MYYMÄLÖIHIN! -30% ALENNUSTA KAIKISTA KOTIMAISISTA SILVÁN TIMANTTISORMUKSISTA JA -25% KAIKISTA KULTAISISTA KIHLASORMUKSISTA 11.-14.2.2015 KOODILLA BRIDEZILLA! Se pitää muistaa mainita ostaessa!

Niin ja se esimaku, se on tässä!



Kiitos Snazzy Lahti / Keskusta  ja erityisesti Jetta ja Jetan lehmänhermot! Kiitos myös pidennyksistä Tiinalle ja Nanalle naamakatastrofin estoaineista! Torstaina nähdään! ;)

HUIPPUARVONTA!

Nyt kaikki kuulolle! Teillä on hääviikon kunniaksi huipputilaisuus voittaa Hääputiikki Ribbon&Inkiltä kaikenlaisia häähömppiä! 

Säännöt menevät näin: Jätät 15.2.2015 mennessä kommenttiboksiin sähköpostiosoitteesi sekä tiedon siitä, että minkä tuotteen alla olevista ihanuuksista haluaisit voittaa. Hyvin yksinkertaista! Lisätietoa tuotteista löydät linkkien takaa!











6. Printtitaulu "forever will" (mustavalkoinen)


7. Kuusiosainen photo booth-setti




9. Romanttinen video- /kuvaesitys


10. Liitutaulutarraetiketit 12 kpl


11. Lahjakortti: 50 euroa käytettäväksi minkä tahansa
painotuotteen suunnitteluun (esim. kutsu- ja kiitoskortit, menu ja
ohjelma, personoidut hääpelit)

Mielettömät palkinnot jos multa kysytään! Voisin ottaa vaikka nuo kaikki! ... Eikä siinä vielä kaikki! Tämän viikon ajan saatte vielä -15% alennusta HÄÄPUTIIKIN NETTITILAUKSESTA koodilla BRIDEZILLA ! Nyt siis heti shoppailemaan! 


ONNEA ARVONTAAN!


maanantai 9. helmikuuta 2015

5 YÖTÄ

Viisi yötä. V-I-I-S-I. 5. Kappas. Vielä hetki sitten aikaa oli ihan hirveästi. Vuosi. Puoli vuotta. Nyt enää viisi yötä. (Lisää tähän joogahengitystä)

Näin hääviikon kunniaksi olen saanut yhteistyökumppaneilta teille pari kivaa juttua! Kannattaa siis pysyä kuulolla! Tässä niistä ensimmäinen...

Laatukoru haluaa tarjota teille kaikki 

kotimaiset Silván-timanttisormukset -30% ja kaikki kultaiset 

kihlasormukset -25 % tarjouksella! Tarjous on voimassa 

11.-14.2.2015 ja ostaessa pitää muistaa mainita koodi 

BRIDEZILLA! 




Nyt siis ois teillä kaikilla pikkupompuloilla huippumahdollisuus kruunata ystävänpäiväviikko timangeilla! Ja mikä säästö! Tonnin sormuksestakin häviää 300 euroa taivaan tuuliin! Kaupan päälle saa vielä kauniit käsinkaiverrukset!


Laatukorusta on tullut tässä häävalmisteluiden seassa mun luottopaikka. Niinkuin edellisessäkin postauksessa mainitsinkin niin valitsen ostospaikkani pitkältä saamani asiakaspalvelun perusteella ja Laatukorulla se on kyllä aina ollut enemmän kuin parempaa. Tytöt palvelevat ammattitaidolla ja toimitusajat ovat aina olleet nopeita. En siis voi kuin suositella! Sinne sit ja vauhdilla!



Postaus toteutettu yhteistyössä Laatukorun kanssa ilman mitään omaa hyötyä! Ihan vaan teitä varten! NII!