torstai 26. maaliskuuta 2015

Elätkö rakkaudettomassa parisuhteessa?

Siitäpä juttua #IHANROUVANA-blogin puolella! Rouvia voi seurata facessa, instassa ja pitäisi kai se bloggeriinkin tyrkätä!

 #IHANROUVANA

Tyrkätkääs ittenne sinne! Mulla on tännekin tulossa juttua vielä kunhan saan vaan aikaiseksi! Olisiko teillä jotain mistä haluaisitte kuulla nyt kun häät on juhlittu? Oisko kysymyspostaus mitään? Tän Rouvan pää lyö tyhjää!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Jos voisin muuttaa jotakin...

Nyt kun hääpäivästä on vierahtänyt tosiaan reilu kuukausi niin voi ihmismieli lämmöllä jo muistella koko päivää. Aika kun kultaa muistot. En tarkoita nyt, että päivä olisi ollut ihan paska ja kaikki mennyt päin persettä vaan sitä, että kun yritin kirjoittaa tätä juttua häiden jälkeisellä viikolla niin päässäni pyöri vain asiat joita olisin muuttanut tai tehnyt toisin. Näin kuukauden jälkeen en harmittele enää mitään.

Mitä mä sitten olisin muuttanut? Ensinnäkin olisin harjannut kiharat auki niinkuin kampaajalla sovittiin. Kaikessa hulinassa se vaan jäi. Kuten myös huulikiilto.  Meikkiin ja hiuksiin olin muutoin kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Koemeikissä ja kampauksessa mentiin vähän metsään.. koska mä en osannut oikein kertoa mitä halusin. Onneksi avasin suuni, koesetti uusittiin ja siitä tuli parempi kuin hyvä. Koska en harjannut kiharoita hääpukuliikkeessä auki (kuten oli sovittu) niin ne ajautuivatkin jo kirkossa yhteen ja asettuivat vähän eri tasoille, mutta mitä pienistä.

Hiukset ja meikki/ Jetta/Snazzy Lahti/Keskusta
Kun alttarilla itketti niin olisin itkenyt. Kirkon aikana hauskuutin itseäni pariin otteeseen painokelvottomilla jutuilla, jotta en olisi pilannut meikkiä.

"Äänet päässäni käski olla itkemättä"
Olisin valjastanut jonkun ottamaan kuvia kattauksesta ennen kuin vieraat pääsivät pöytiin. Itse otin kuvia kännykkäkameralla perjantaina, mutta lauantaina kuvaaja luonnollisesti ennätti paikalle vasta kun vieraat olivat jo paikoillaan. Tai myllänneet paikkansa. Toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna on mukavaa, että noissakin kuvissa on elämisen jälkiä.


Lasivaasit ja pöytänumerot/ Paulan Juhlapalvelun Somistevuokraamo

En olisi surkutellut niin paljon sitä, että hääkakku ei ollut ihan sen näköinen mitä piti. Halusin kakun olevan korkea, valkoinen ja erilainen. Suunnittelupalaverissa käytiin tarkasti kakun ulkoasu läpi. Mausta hieman tingittiin, jotta saataisiin kakusta sellainen, että se kestäisi olla esillä koko päivän. Kun pääsimme hääpaikalle, etsin ensimmäisenä katseellani kakkua. Se oli pienempi kuin unelmissani (jonka kyllä sain tietää jo palaverissa) ja koristeet olivat erilaiset mitä olimme sopineet. 

Sokerimassa ja juhlapaikan lämmin sisäilma oli tehnyt kondiittorille ilmeisesti tepposet ja hän oli joutunut tekemään juhlapaikalla uudet koristeet kakkuun. Itseäni harmitti, mutta vieraat kehuivat kakkua kauniiksi. Ja kaunishan se oli. Kakku oli täytettyä porkkanakakkua ja meni kuin kuumille kiville. Ja olihan se hyvää! Tärkein osa kakkua oli kuitenkin jo mummon ja ukin 50-luvulla tanssituista häistä säästetty hääkakun koriste. Kun se löysi paikkansa kakun päälle ei millään muulla ollut väliä.



Mitähän muuta? Ei varmaan muuta... Äitikin sanoikin että päivä meni vähän turhan täydellisesti. En muista, että edes yhtään lasia olisi mennyt rikki. Kaikki oli tarkkaan suunniteltu, mutta kuitenkin löysästi aikataulutettu, kaasot olivat tilanteen tasalla eikä meidän tarvinnut puuttua mihinkään mitenkään. Eikä Sulho olisi kyllä tiennytkään miten puuttua. 

Se minua ihmettää miten nuo kaasot on nuin fressejä ja meikäläinen on kuin uitettu kissa. Ois pitäny harjata se tukka. 


Jos voisin muuttaa jotakin... niin en varmaan muuttaisi mitään. Päivä oli täydellinen, meidän näköinen. Meillä oli hauskaa, vierailla oli hauskaa. Jäljelle jäi pelkkiä hyviä muistoja. Toivottavasti ei tule dementia, että muistaa nämä kaikki jutut sitten kiikkustuolissakin. 

AINII! Oon kyllä vähän pettynyt siihen, että en ollut pahempi Bridezilla. Uskottavuus kärsii. Ja siihenkin oon pettynyt, että viime aikaset päivitykset on tosi lällyjä. Kannattaakin siis vilkaista #ihanrouvana-blogin puolelle. Siellä puhutaan menkoista. 



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Meijän häät: Viides ja viimeinen osa

Kirkon jälkeen tietysti juhlittiin. Tai no meitä kuvattiin siinä välissä kun vieraat siirtyivät juhlapaikalle. Ja sillä välin kun meitä kuvattiin ja vieraat odottelivat niin he saivat esimerkiksi täyttää näitä. Luppoaikana kaasot pyörittivät myös ongintapistettä, joka osoittautui supersuosituksi. Vaikka onginta onkin tuttujuttu lasten kutsuilta niin tämä oli kyllä jotain muuta. Talvellahan ei ongita, vaan pilkitään ja kaasot olivatkin rakentaneet hienon järven kaloineen kaikkineen. Kuviahan tästä minulla ei ole, mutta kuvitelkaa tähän nyt hienoin mahdollinen leikkipilkintäpaikka. Kiitos. 


Pilkkipalkinnot olivat kaikkea pierutyynyistä, naamareihin, diskopalloihin, teräviin ja skumppaan. Juhlahumun edetessä alkoi näkyä enemmän ja enemmän pilkkisaaliita juhlapöydissä ja tanssilattialla. 



 Ohjelmaa meillä oli häissä "ei yhtään". Bestman ja kaaso piti omasta halustaan puheet, niinkuin myös meidän äiti ja yksi häävieras. Puheet on ihania. Tosi ihania. Puheiden aikana mua itketti enemmän kuin kirkossa.

Perinteisen sukkanauhan ja kimpun heiton halusin ehdottomasti. Reissussa rähjääntynyt morsian ja takana vaaniva "naimattomat neidit"-kööri on kyllä yksi lempikuvista koko häistä. Lähinnä siksi että mun vyötärö näyttää pieneltä.




Ti€napojat aloitti soittamaan joskus puoli seitsämän maissa ja pistettiin jalalla koreasti jonnekin vaille yhteentoista. Huipuinta oli, että tanssilattialla oli (tai ainakin kävi) kaiken ikäiset vieraat. Juhlien hauskin hetki oli kyllä se kun huomasin appivanhempien tanssivat humppastylellä Apulantaa ja anoppi lauloi suoraa kurkkua "PIIIIISKAAA HEI BEIBI ANNA MULLE PIIIIIISKAAAA!!!" appiukolle. Pitänee varmaan antaa anopille Fifty Shades of Gray:t luettavaksi. 


Kissasukat ja Niket pelasti illan. Askel oli kevyt.
 Jossain vaiheessa alkoi kyllä henkisesti painaa. Olin tosi väsynyt. Tosi tosi väsynyt. Pitkä päivä, stressin purkautuminen ja muutama sidukka veti kyllä mietteliääksi. No ei ihan niin mietteliääksi kuin alla oleva kuva antaa ymmärtää, mutta kuitenkin. Alla olevassa demonstroin teille näyttelijän lahjojani. SALATUT ELÄMÄT! Jos tarvitsette näyttelijää niin minut tavoittaa sähköpostilla!

Amerikan vahvistus kuitenkin jaksaa vielä. Morsian ei.
Pistettiin juhlat pakettiin, vieraat heilutteli tähtisädetikkuja ja me lähdettiin Lahden Seurahuoneen sviittiin saunomaan ja makomaan. 

Kuvat Jere Kokko

Sviitissä meitä odotteli suklaat, skumpat ja pyyhejoutsenet. Aidoista ruusunterälehdistä oli väkerretty sydän sängylle, joka oli ihan yybersöpö mutta hirrrveen rasittava siivota.





Hämärät yönkähmässä otetut kuvat ei tee kyllä huoneelle yhtään oikeutta. Ei yhtään. Me yövyttiin siis samaisessa sviitissä kaason kanssa häitä edeltävä yö, enkä voisi olla tyytyväisempi. Siellä oli mennessä skumpat jäissä ja suklaat odottamassa. Seuraavana aamuna vähän vaille seitsämän oveen koputettiin ja meille tuotiin aamupala huoneeseen. Hotelliyö ennen häitä oli täydellinen ratkaisu sen takia, ettei vaan yksinkertaisesti voinut enää askarrella/pakata/järjestää mitään. Piti vaan olla. 


Sanomattakin selvää, ettei jäänyt nälkä. 

Sunnuntaina herättiin suhteellisen virkeinä, käytiin Annan ja Matiaksen kanssa aamupalalla ja kaasojen suuresta vastustuksesta huolimatta suunnattiin ystävän kyydillä hääpaikalle raivaamaan paikkoja. Ei meitä siellä olisi tarvittu, mutta ei oikein tiedetty mitä muutakaan olisi tehty. 

Kun päästiin juhlapaikalta kotiin ja oltiin kotona ihan kahdestaan tuli tosi tyhjä olo. Tässäkö tämä nyt oli? Hitto. Käytiin hakemassa koiruudet hoidosta kotiin ja hukutin suruni Amerikan vahvistuksen tuomiin karkkeihin. Nukuin päikkärit. Katoin telkkaria. Sulho oli kellarissa. Tosi tosi tosi (epä)romanttista, mutta toisaalta juuri niin täydellistä. (Piti sitä siirappia tähänkin nyt sitten työntää. Hitto.)

"oltaispa tälleen ikuisesti"



Semmoset oli ne häät. 




(peeäs ei tässä ollut vielä kaikki!)

lauantai 14. maaliskuuta 2015

IHAN ROUVANA

Nyt kun avioelämää on takana kokonainen kuukausi on hyvä sauma ilmoittaa, että Bridezillan rinnalle on rakentunut uusi ja upea #ihanrouvana-blogi!


Käykäähän kurkkaamassa mistä on kyse! Rouvat löytää myös Facebookista! Ja instagramista tunnuksella ihanrouvana!

Ja blogi tulee nimen omaan rinnalle! Ei tilalle! Lupaan purkaa häitä tänne tulevalla viikolla!

Ihanaa viikonloppua! Pus!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Meijän häät osa 4: Kirkko

Mun mielikuvat kirkosta on melko hatarat. Näin jälkeenpäin ymmärrän miksi ihmiset kuvaavat häävideoita...

Muistan kun iskä tuli takahuoneeseen hakemaan minua. Äitikin paukkasi paikalle ja meinasin itkeä ensimmäistä kertaa. Ajattelin, ettei saa sotkea meikkiä.

Muistan kuinka polvet meinasi pettää alta kun Prinsessa Ruususen häämarssi pärähti soimaan. Koko matkan alttarille tuijotin Sulhoa, koska tiesin ettei se itkisi kuitenkaan. Olin ihan varma, että minun puolella kirkkoa kaikki kaverit vollaisi (niinkuin tekivätkin) ja mun hanat aukeaisi jos näkisin yhdenkin itkevän. Muistan kuinka Sulho puristi tiukasti mua kylkeään vasten. Se kertoi jälkeen päin, että tunsi kuinka mun jalat tärisi vielä alttarillakin.




Muistan, että pappi puhui kauniisti. Ja hauskasti. Tosi meidän tyylisesti. Kertoi kuinka tavattiin Anttilan kempparissa ja kuinka Sulho vastasi "seukataanko?" kysymykseeni "ihan sama". Kertoi miten ollaan kasvettu yhteen ja kuinka rakastetaan meidän koiria. Kertoi, kuinka meidän kodin ovet on aina auki ystäville. Kertoi, kuinka halutaan nähdä maailmaa.



Ystävä luki raamatun kohdan, jonka toinen ystävä oli auttanut valitsemaan. Se meni näin:

Kaksin on parempi kuin yksin,
sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.
Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan,
mutta voi yksinäistä, joka kaatuu --
häntä auttamassa ei ole ketään.
 Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla
lämmin,
mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?
Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.
Saarnaajan kirja 4:9-12



Tahdottiin, vaihdettiin sormuksia ja suudeltiin. Ystävä lauloi "Jotain jää"-nimisen laulun (Kaksipäisen kotkan varjossa elokuvasta), nieleskelin kyyneliä ja puristin Sulhoa kädestä.



Kaikki yksityiskohdat on sekoittuneet päässä mössöksi. En muista mitä tapahtui missäkin järjestyksessä, mutta ei se haittaa. Muistan vielä sen tunteen kun kanttori aukaisi hanat, soitti täysillä Mendelssonia ja mä olin tosi onnellinen.






(Tulipas siirappista. Anteeksi. Lupaan korjata asian lähiaikoina!)

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Ne on täällä!


Hääkuvat. Ne on täällä! Selaan vaan kuvia kerta toisensa jälkeen läpi. Uudelleen ja uudelleen. Pitäis malttaa mennä nukkumaan! Vaan kun ei malta! Olo on kuin teletapilla! UUDESTAAN!




maanantai 23. helmikuuta 2015

Hääperäinen stressihäiriö

Hääperäinen stressihäiriö, joka tunnetaan myös englanniksi nimellä Post-Wedding Stress Disorder (PWSD) on ahdistuneisuushäiriöihin luokiteltu psykiatrinen häiriö, joka saattaa kehittyä häiden kokemisen tai todistamisen seurauksena. PWSD:n oletetaan usein virheellisesti olevan yksin morsianten sairaus. Suureen sairastumisriskin ryhmään kuuluvat morsiamen lisäksi kuitenkin myös kaasot ja morsiamen sekä sulhasen äidit. Sairastuneista naisia on tutkimusten mukaan 72%. Suomessa hääperäiseen stressihäiriöön sairastuu vuosittain arvioilta noin 30 miestä. Erittäin hyvin järjestettyjen hääjuhlien seurauksena myös häävieraiden on normaalia kokea erillaisia stressioireita, jotka useimmiten lievittyvät itsestään ajan kuluessa. Osalla häävieraista stressireaktiot kuitenkin voivat pitkittyä ja muuttua näin hääperäiseksi stressihäiriöksi. 

PWSD oireet jaetaan kolmeen pääluokkaan. Ensimmäinen luokka sisältää oireet, jotka liittyvät häiden uudelleen kokemiseen; näitä ovat muun muassa häiden itsepintainen tunkeutuminen tietoisuuteen esimerkiksi jatkuvina takautumina ja haaveunina. Esimerkiksi kaljatölkkien kolistelu voi aiheutta rajun takauman hääautosta ja näin lamauttaa stressihäiriöstä kärsivän täysin. 

Toiseen luokkaan kuuluu vahvasti välttämiskäyttäytyminen: henkilö alkaa vältellä häistä muistuttavia esineitä, paikkoja ja ihmisiä. PWSD:stä kärsivä välttelee usein juhlatarvikekauppoja, kirkkoja, kukkakauppoja ja eritoten  Ikeaa. Häävieraiden keskuudessa PWSD voi ilmetä esimerkiksi postin pelkona. Henkilö alkaa sairaanloisesti pelkäämään, että postissa saapuu uusi hääkutsu. Lievittyneet oireet voivat voimistua kiitoskorttien saapumisen myötä. 

Kolmas luokka sisältää kohonneen vireystilan auheuttamat oireet, kuten jatkuva varuillaan olo, säikähtely ja ärtymys. Tutkimuksilla on pystytty osoittamaan, että suurella todennäköisyydellä näistä oireista kärsivät ovat joutuneet haluamattaan hääleikin osalliseksi tai kohteeksi. On myös todettu, että morsiamen ja anopin ryöstön kohteeksi joutuneet sairastuvat PWSD:hen 80% useammin kuin ne jotka eivät ole joutuneet ko leikkien kohteeksi. Jos leikkiin lisätään laulutehtävä, se kasvattaa entisestään sairastumisen riskiä. 

Häiden jälkeisten oireiden kirjoa monimutkaistaa se, että häiriöön liittyy usein myös muita psykiatrisia ongelmia, kuten masennusta ja päihteiden väärin käyttöä. Suuressa riskissä ovat eritoten ne morsiamet joiden hääjuhlasta on jäänyt ylenpalttisesti alkoholijuomia ylitse. Eristäytyminen, takautumien turruttaminen kuohuviinillä ja häiden jälkeinen tyhjyyden tunne yhdessä voi johtaa siihen, että henkilön sosiaalinen toimintakyky vaarantuu. Jos hääjuhlassa on tapahtunut jotakin erityisen traumatisoivaa (kuten lautasliinojen väärä väri, kynttilöiden liian lyhyt paloaika tai vesisade) syyttely ja syyllisten etsiminen on hyvin tyypillistä. Tämä taas tulehduttaa herkästi ihmissuhteita ja eristää PWSD-potilasta entistä enemmän ulkomaailmasta. Tällöin takautumiin jumiutumisen vaara on erityisen suuri.

Kuten aiemmin todettiin; on selvää että PWSD-potilaiden toimintakyky on huomattavasti alentunut. Tämä heijastuu suoraan tekemättömiin kotitöihin ja perheen laiminlyöntiin. PWSD:n on todettu myös aiheuttavan huomattavia ongelmia "vittumaisen" käytöksen hallinnassa. Hääperäisen stressihäiriön onkin epäilty olevan yksi suurimmista syistä ensimmäisen avioliittovuoden aikana haettuihin avioeroihin.

Tutkittuja ja hyväksi havaittuja hoitomuotoja hääperäiseen stressihäiriöön on hyvin vähän. Keväällä 2012 kerättiin 23 hengen testiryhmä, jonka avulla pystyttiin kuitenkin selvittämään yksi toimintamalli ,jota noudattamalla PWSD-oireita pystyttiin aktiivivaiheessa hallitsemaan erittäin hyvin. Testiryhmän oireiden ollessa voimakkaimmillaan (jatkuva varuillaan olo, pelokkuus, takautumat) heille näytettiin Ryan Goslingin kuvaa ja testihenkilöiden oireiden todettiin ensimmäisen 17 sekuntin aikana lieventyvän keskimäärin 75%. Tutkijat olivat tulokseen erityisen tyytyväisiä, mutta syksyllä 2015 alkavassa tutkitaan saataisiinko parempia tuloksia aikaiseksi näyttämällä PWSD-potilaille esimerkiksi Channing Tatumin, Chris Prattin tai Chris Pinen kuvia. 




(P.S Täällä allekirjoitetaan takaumat, tyhjyyden tunne ja kuohuviinin liiallinen käyttö.)
(P.S.S Olisiko tarvetta "varhaisen puuttumisen"-ryhmälle? Säästyttäisi monilta uhreilta....)

torstai 19. helmikuuta 2015

Meijän häät osa 3: Treffipurkki (K18)

Kun on ollut yhdessä melkein 14 vuotta niin helposti (haluaisin sanoa poikkeuksetta mutta kuitenkin nyt joku kohdussa toisilleen luotu pari olisi erimieltä kuitenkin) käy kuten meille eli treffi-illat on aina sitä samaa: syömään, leffaan syömään lisää ja kotiin syömään vielä vähän jotain pientä. Joskus saatetaan käydä jossain ajelulla (mäkkärillä) tai shoppailemassa (ruokaa). Useimmiten kuitenkin katsotaan leffaa kotona, minä roikun facessa/instassa/pinterestissä 87% ajasta ja tulee perheriita eikä tehdä taas kahteen viikkoon yhdessä mitään, koska mä oon kuulema joku "someriippuvainen".

Älkää käsittäkö väärin! Mä en valita. Mä tykkään ihan hirveästi ruuasta, mun (avio)miehestä ja elokuvista. Tässä kyseisessä järjestyksessä. Joskus ois kuitenkin mukava tehdä jotain uutta, mutta selkeästi meistä kahdesta ei pursua luovuutta niin paljoa, että kyettäisi kehittämään meidän treffilöihin uutta hohtoa. Tänäänkin suunniteltiin huomista iltaa kutakuinkin näin:

"Vois huomenna tehdä jotain."
"Mennäänkö syömään?"
"Joo. Miten ois nepalilainen?"
"Joo."

Eihän siinä! Nepalilainen on hyvää vaihtelua mäkkärille, mutta jännitys siitä on kaukana. 

Häissä annoimme tulevat treffimme läheisten käsiin ja pyysimme heitä rustaamaan treffi-ideat ylös ja pudottamaan purkkiin, jonka leikkisästi nimesimme Treffipurkiksi... 



Se oli ehkä (lähes) 30 vuotisen elämäni kohtalokkain päätös. Miksi? No esimerkiksi näiden takia:


...ja näiden takia:


Että semmosta. Mä luulen että me mennään huomenna syömään nepalilaista ja katsotaan kotona joku leffa samalla kun minä roikun facebookissa. Sitten luultavasti tapellaan, mökötetään ja otetataan sama uusiksi kahden viikon päästä. Mutta kiitos nyt kuitenkin. 


Haluatteko kantaa kortenne kekoon? Treffi-ideoita otetaan (tietyllä varauksella) vastaan!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Meijän häät osa 2: Viestit hääparille! (JA ARVONNAN VOITTAJA!)

Painin pitkään vieraskirja-asian kanssa. En halunnut siis perinteistä vieraskirjaa vaan jotain erillaista. Päädyttiin unohtamaan se maapallohässäkäkin kokonaan ja laittamaan pöytiin Viestit hääparille eikä kaduta kyllä yhtään! 


Viestilapuset Hääputiikki Ribbon&Inkiltä
Pöydän lasimaljakot ja pöytänumerot Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta


Pahoittelen kännykkäkameran (paskaa/ala-arvoista) kuvien laatua! Mutta olin kyllä supertyytyväinen siitä, miltä laput näyttivät kattauksessa! Äiti kyllä yhdessä vaiheessa (erehtyi) kysymään (ivallisesti) että "eikö näihin pöytiin mahtuisi vielä vähän enemmän tavaraa?". Terveisiä mammalle, että eiköhän niihin olisi jotain saatu vielä tungettua!

Eikä sekään miten kauniilta lippuset näytti pöydässä vaan se mitä kaikkea ihmiset oli niihin kirjoittaneet! Naurettiin sunnuntai-iltana katketaksemme kun luettiin tätä meidän vieraskirjaa...




Meitä oli myös kuvailtu esimerkiksi sanoilla hirvi ja kiikarit, minttu ja viina sekä karjalanpiirakka ja munavoi.  Hirveen kuvaavia kaikki. Aion rakentaa meidän häistä albumin jonne laitan sekaisin kuvia ja noita lappusia! Varmaan saa vedet silmissä nauraa noille hölmöyksille vielä kiikkutuolissakin. Oi että meidän kaverit on idiootteja! (kaikella rakkaudella)

Ja sitten arvontaan! Teitä oli ihan huima määrä osallistujia! Muistan kun aikojen alussa jotain arvoin ja osallistujia oli ehkä kolme. Tai viisi. Nyt teitä oli 71. SEITKYTYKS. Himmeetä! Random.org toimi tälläkertaa onnettarena ja arpoi palkinnon seuraavalle tyypille... (jännitys tiivistyy, rummut pärisee...)


Oi jee, nro 11 olis ihan ehoton, terveisin köyhät opiskelijat! :) tzipe@hotmail.com


Tzipe! Makaroonin ja tonnikalan tuoksuiseen arkeesi on tulossa luksusta! Voitit siis 50 euron lahjakortin käytettäväksi painotuotteen suunnitteluun! HipHei ja ONNEA! Hääputiikki Ribbon&Ink:stä ovat sinuun yhteydessä! Onnea Onnea!


Kivaa keskiviikkoa ystäväiset ja muistakaa, että NÄLKÄ LÄHTEE SYÖMÄLLÄ JA AKKA JUOMALLA! 



tiistai 17. helmikuuta 2015

Meijän häät osa 1: Hääpaikan valmistelut

Nyt kun pitäisi alkaa purkamaan viime viikonlopun tapahtumia niin kylläpä tämän Rouvan pää on tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna.

Noh, mutta kuitenkin! Perjantaina päästiin hääpaikalle klo 09.00 ja laitettiin mylly pyörimään kaason kanssa. Apujoukot täydentyivät päivän aikana  ja illalla viiden maissa hääpaikka näytti kutakuinkin tältä:




Pöytänumerot Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta



Lasiastiat Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta



Suoraan sanottuna paikka näytti juuri siltä miltä halusinkin sen näyttävän. Harmi, ettei otettu kuvia niin, että kynttilät olivat sytytettyinä! Muutamia mutkia koristelussa suoristeltiin ja vaikka joistain suunnitelluista jutuista jouduinkin luopumaan, eikä kaikki mennyt ihan kuin elokuvissa niin olin kyllä ihmeen lunki koko päivän. Päivän motto taisikin olla perinteinen "ihan sama". Melko monta kertaa tuli sanottua myös "ei se haittaa". Kaasot käveli kuin kuumilla hiilillä kun pelkäsivät että mulle iskee joku zombipsykoosi ja syön kaikkien aivot välipalaksi - vaan ei iskenyt. Ihmettelen sitä kyllä itsekin. Kun lauantaina saavuttiin juhlapaikalle ja se oli täynnä meille tärkeitä ihmisiä, kynttilän valoa ja naurua niin en olisi voinut olla tyytyväisempi. 

Oon ollut rouviintumisen jälkeen tosi väsynyt ja nukkunut päiväunia kellon ympäri (luonnollisesti oon herännyt välillä (eli kerran parissa tunnissa) syömään), mutta kai se on tosi luonnollista. (Sanokaa pliis että on!) Reilun vuoden aikainen stressi purkautuu ja kaiken hyvän lisäksi flunssa-oireet tulee pintaan.

Saavutukseni Rouvana ovat olleet tähän mennessä seuraavat: olen kerran lämmittänyt takkaa ja käynyt kaksi kertaa suihkussa. Hyvä minä. Melkonen unelmavaimo! Ei puhdasta kotia, valmista ruokaa pöydässä odottamassa miestä kun se palaa töistä... pelkkää sohvalla makaamista ja telkkarin katsomista. Silti olen supersupersuperonnellinen. Miettikää nyt kuinka siistiä on kun tuo yks sanoo iltaisin, että...



"Hyvää yötä rakas vaimo."