tiistai 30. joulukuuta 2014

Siveyden sipuli

Mietinpähän vaan tässä, että iskeeköhän muhun kirkkoon astuessa pallosalama jos ei ole hartiat peitettynä. 


Muistan kun rippikouluisosena ollessani erehdyin tietämättömänä kurjana narutoppi päällä kirkkoon ja sain eräältä mummolta kunnon  läksytykset konfirmaation jälkeen. Kuuntelin korvat punaisena toitotuksia siveettömyydestä ja Jumalan pilkasta. Tottakai vielä sellaiselta mummolta jonka lapsenlapsen kanssa seukkailin ohikiitävän hetken. Kun menin kyläilemään poikkikseni luokse oli keittiön pöydällä Käytöksen kultainen kirja. Tervetuloa sukuun! Sanomattakin varmaan selvää että tuo poikarukka ei ollut Sulho.


Minulta on myös kysytty monta kertaa menenkö valkoisessa mekossa naimisiin. Kyllä. Laitanko hunnun? Kyllä. 



Mitä mieltä te olette näistä morsiusetiketeistä? Hartiat on peitettävä kirkossa. Valkoista pukua ei saisi siveettömät käyttää, ei ainakaan jos on toista kertaa lipumassa avioliiton auvoiseen satamaan. Hunnun saisi päähänsä laittaa vain neitsyt. Avonaiset hiuksetkin ovat kuulema viattomuuden symboli, eli hiukset vaan tiukasti nutturalle jos yhtään on penskana roskiksen takana pussailtu... Mullehan tämä on helppoa ku heinän teko ja siveyden sipulin kriteerit täyttyy heittämällä, koska siis en ole vielä ollut koskaan naimisissa enkä tuommosista siveettömyyshommista mitään tiedä...

Jos nyt kuitenkin käy niin että pallosalama lyö maksimivoimalla ja kostaa minulle hartioiden näyttämisen kirkossa niin voihan olla että alttarilla minusta on jäljellä vain kasa tuhkaa. Otan sen riskin.


(Alkuperäinen teksti hävisi kuin tuhkatuuleen. En tiedä pitäisikö oikeasti huolestua ja alkaa etsimään boleroa kirkkoon?)


maanantai 29. joulukuuta 2014

Rakkauskirjeitä Kaasoille

En nyt kyllä yhtään tiedä mitä mieltä tytöt on siitä, että kirjoitan niistä tänne. Kaasot kuitenkin on melko merkittävä osa tätä koko hommaa. Nämä tytöt on melko merkittävä osa mun koko elämää. 


Riikka. Voi Riikka. Riikan kanssa tavattiin yli kymmenen vuotta sitten. Myytiin kilpaa puhelinliittymiä riistofirmassa ja saatiin lopulta potkut samalla viikolla. Oltiin niille liian hyviä, oikeesti. Istuttiin työttöminä Amarillossa pitkillä lounailla ja shoppailtiin. Hulluteltiin ja puhuttiin vakavia. Huudatettiin autoradioista Stellaa ja laulettiin äänet käheiksi. Istuttiin ikkuna auki saunassa tuntikausia. Yksi elämäni hienoimmista päivistä oli kun Riikka pyysi minua poikansa kummiksi. Me on juhlittu yhdessä, surtu yhdessä. Istuttu mökkilaiturilla hiljaa. Katsottu Kumman kaa-jaksot läpi satoja kertoja. On naurettu ja riidelty, mutta ikinä ei ole tarvinnut pelätä sanojaan ja etteikö toinen olisi siinä.  Kiitos siitä, Tiuhtiseni <3

Meistä ei ole edustavampaa kuvaa. Etsin. Tunnin.

Leena. Oih, Leena. Minä sanon aina että on tunnettu tarhasta asti. Leena korjaa aina että eskarista. Ollaan asuttu naapureina, koluttu ala-asteet ja ylä-asteet rinnakkain, pyöritty penskoina samoissa harrastuksissa. Leena on aina ollut mun elämässä - en muista muuta. Me on koettu teinidraamat yhdessä, itketty poikia ja elämää. Kuunneltu Kaksiota ja lantrattu Green cat:ia Spriteen. Juotu ilmaiseksi baareissa, ihmetelty aamulla miten on päästy kotiin.  Kuljettu lumisateessa hiljaa rinnakkain ja tiedetty ettei sanoja tarvita. Meidän polut on eronneet toisistaan, hetkeksi tai toviksi, mutta aina on tiennyt että toinen on ja pysyy eikä ystävyys karkaa minnekään. Saan kiittää Sulhosta Leenaa. Ilman sitä ja meitä mulla ei olisi tuota yhtä. Eli mulla ei olisi mitään. Kiitos siitä Lelluseni <3

Lellun eka (double) selfie, Yleensä tuo kaunokainen pötkii kameraa karkuun. En tajua miksi. 

Marjukka. Mallunen. Meidän tarina alkoi työpaikan kahvihuoneesta, samanlaisten eväsrasioiten ympäriltä. Puhuttiin salihommista ja ruokien punnitsemisesta. Eikä aikaakaan kun istuttiin lounaalla aina yhdessä. Sovittiin, että lähdetään yhdessä keväällä Helsinkiin katsomaan fitnesskisoja. Siitä on nyt puolitoista vuotta. Kisojen jälkeen maattiin hotellihuoneessa, syötiin sipsejä ja piereskeltiin. Tulomatkalla sammuin krapuloissani apukuskin paikalle. Siitä se lähti. On rymytty festareilla, on liukasteltu baarista kotiin. Piiskattu toisiamme salilla, tuettu dieeteillä ja käyty salassa mäkkärillä. Puhuttu puhelimessa tunteja vaikka vasta erottiin. Sanoitettu biisejä uudelleen, laulettu täysillä ja naurettu vedet silmissä. Mallu on mun ensimmäinen ystävä täällä uudessa kotikaupungissa. Ei kaveri, eikä tuttu vaan Ystävä. En olisi ilman Mallua kotiutunut tänne koskaan. Mallu teki Lahdesta siedettävän paikan elää. Kiitos siitä Penska <3

Hymytyttö, räpsyripsi <3

Minua on siunattu monilla ihanilla ystävillä. Kaasojen lisäksi voisin kirjoittaa kymmenelle muulle samanlaiset rakkauskirjeet. Olette rakkaita kaikki. Tiedän olevani onnekas. 

Polttarityranni

Ei rumia vaatteita
Ei noloja vaatteita
Ei kaupustelua
Ei hemmotteluhoitoja
Ei mökkiviikonloppua

Siinäpä ne ehdottomat EI:t. Myös se, että polttariviikonloppu olisi ollut yllätys oli ehdottomasti EI. Valehtelisin jos väittäisin että pelkästään käytännön syistä.

Armas rakas työpaikkani ja siellä vallitseva henkilökohtainen työvuorosuunnitelu sekä "kolmeen viikkoon yksi vapaa viikonloppu"-systeemi ei anna paljoa mahdollisuuksia polttariyllätyksien suunnitteluun. Lisäksi kun tuon Sulhonkin pitää kai jonkun näköiset juhlat saada ja koirien hoitokin järjestää niin kalenterissa on jo melko monta liikkuvaa osaa. Ja totta puhuen. Mun hermot ei kestäisi jos en tietäisi milloin mua viedään. Eli long story short: Tiedän milloin mun polttarit on.

Tuo EI-lista taitaa todellisuudessa olla pidempi. Olen monesti tainnut sanoakin että olisi kaikille helpoin kun saisin itse suunnitella myös polttarit. Kaasot ovat ikävä kyllä pitäneet päänsä. Olen kyllä uhannut pakata laukut jos homma ei miellytä ja tytöt voivat seuraavana viikonloppuna hakea mut sitten uusiin hippaloihin. Polttarityranni? Minä vai? 

Tänään mä tajusin, että ne on ihan kohta. Polttarit. Enkä mahda sille mitään. Enkä sille mitä siellä tapahtuu. Uskottelen itselleni olevani melko yllytyshullu tyyppi ja koska yleensä nolaan itseni päivittäin eli se ei minua jännitä. Mietityttää lähinnä se, että jos minut kuitenkin raahataan viiden euron kirppisvaatteissa metsän keskelle mökkiin jossa minulle tehdään kolmen tunnin jalkahoitoja ja joudun käymään ulkohuussissa niin pystyn vääntämään naaman norsun v*tulta näkkärille. En luultavasti mitenkään. 

Uskon (tai uskottelen itselleni) kuitenkin että tytöt tuntee minut sen verran hyvin, että ovat järjestäneet jotain kivaa. Tärkeintä minulle olisi saada viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa ja tehdä yhdessä jotain ikimuistoista. Eiköhän tuo onnistune!

Rakkaat <3

Jännittää.


Peeäs muistuttelen vielä Morsianmiitistä! Mukaan mahtuu vielä muutama! Ollos nopsa ja lähe mukaan!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Tatuoitu morsian


Mitä mieltä te olette? Sopiiko tatuoinnit morsiamelle? 


Itse olen tehnyt tietoisen päätöksen lykätä sellaisten tatuointien hankintaa jotka näkyisivät hääpäivänä. Minulla on kuva selässä ja toinen nilkassa, mutta ne jäävät somasti mekon alle piiloon. Miksi? Koska ne eivät vain sovi minun unelmieni häihin.

Tässä häiden ohi menoa odotellessa kuvakuume on vain kasvanut. Luulen, että päädytään Sulhon kanssa näyttämään kuta kuinkin heiltä...



 ... Paitsi, että Sulholla ei ole hiuksia. Ei nyt, eikä tuskin koskaan.

Minusta nuo kuvien pariskunnat on jotenkin hellyyttäviä. En malta odottaa, että olen vanha, ryppyinen ja säästän eläkkeestä osan joka kuukausi uusia tatuointeja varten. Meille molemmille.


Iih <3




Kuvat pöllitty Pinterestistä

perjantai 26. joulukuuta 2014

Morsianmiitti Lahdessa!

Nyt kaikki vuoden 2015 ja 2016 ( ja miksi ei 2017 vuoden) morsmaikut ja kaasot kuulolle! Minä ja Paula ollaan häärätty teille mahtipäivää!

Morsianmiitti järjestetään Lahden Seurahuoneella 17.1.2015 klo 13 alkaen ja mukana on monta mahtavaa yhteistyökumppania! Tarkoituksena on viettää rento iltapäivä hyvässä seurassa ja hössöttää häistä ihan luvan kanssa! Yhteistyökumppanit kertovat uusista tuulista hääsuunnittelun saralla ja vastailevat mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Itse tapahtuma on täysin maksuton (pois lukien ruokailu) ja mukaan lähtiessä saa kivan pienen lahjapussin, jossa on rahanarvoisia etuja!

Yhteistyössä mukana Lahden Seurahuoneen lisäksi on ainakin parturi-kampaamo Snazzy, Veromoda, Kukka ja Sisustus NeilikkaSuomen Häämessut ja Laatukoru. Menossa mukana myös ihkaelävää musisointia!


Hyvää seuraa, ruokaa ja etuja! ...Ja tietty mahdollisuus tavata the one and only Bridezilla aka meikäläinen.  Mitä muuta voi morsian toivoa? Ei siis mitään. Mukaan mahtuu parikymmentä nopeinta! Eli ole nopea ja tuikkaa sähköpostia Paulalle osoitteeseen paula@paulanjuhlapalvelu.fi ja  ilmoita montako teitä on tulossa! Mieluiten yksi kaaso jokaista morsmaikkua kohti jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan!

Nähdään pian! Eikö niin?!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Nyt ei pihtailla!

Nyt kun kaikki vieraat ovat saaneet kutsunsa (ainakin toivottavasti) niin taitaa olla aika julkistaa kutsut ja sitä myöten hääpäivämme myös teille...



Että semmoset. Ihan erilaiset mitä itse alunperin suunnittelin, mutta en voisi olla onnellisempi. Eräs tuttu teki graafisen suunnittelun inspiraatiokuvien perusteella viinipullopalkalla ja painatutin kutsut paikallisessa digipainossa. Ja ainiin! Minttu piirsi kirkon. Se on iiihana.

Etupuolella on kaikki perustiedot: kuka kutsuu, minne, milloin ja sen mihin mennessä tulostaan on ilmoitettava. Takapuolelta löytyy kirkon ja juhlapaikan osoitteet, majoitusohjeet ja lahjatoive tilinumeroineen sekä se pikkupikkulisäys...


..ja tietysti meidän nimet ja puhelinnumerot.  

Eli alle kaksi kuukautta ja meikä poukkoaa menemään ihan rouvana. Mieletöntä.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille oman elämänsä Bridezilloille! Ottakaa parit viinit ja rentoutukaa! Puspus!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Tunteisiin

Marjaliisa Vähä-Välimäki ja Pekka Taka-Tuikkari ovat menossa naimisiin. Marjaliisan isoukki on tullut jostain kaukaa kävellen tänne asti. Sukunimi ei  siis isoukin kärsimysten ja känsäisten jalkojen takia saa kuolla, mutta Marjaliisa haluaa tuntea yhteneväisyyttä rakkaaseensa myös jakamalla yhteisen sukunimen. Pekka ei taas voi Taka-Tuikkarista luopua ihan vaan siksi, ettei mies voi ottaa hänen mielestään naisen sukunimeä. Kun ei vaan voi. Syntyy perheriita. 

Pappi kysyy ja Marjaliisa ja Pekka molemmat "tahtovat". Nimiriitakin on saatu selvyyteen. He ovat tästä kauniista päivästä lähtien Marjaliisa Vähä-Välimäki-Taka-Tuikkari ja Pekka Taka-Tuikkari. Kyllä. Miettikääpä sitä postilaatikkoa.

Taka-Tuikkari
Vähä-Välimäki-Taka-Tuikkari
Ei mainoksia
Ei ilmaisjakelua
Kiitos!


Entäs Marjaliisan sähköpostiosoitetta. Sehän on tietysti Marjaliisa.vaha-valimaki-taka-tuikkari@ketaaneikiinnosta.fi. Marjaliisa ei tule koskaan saamaan ainuttakaan sähköpostia, koska kukaan ei onnistu lataamaan tuota hirviötä ikinä oikein minnekään. Edes Viagra-mainokset ei löydä Marjaliisaa. Ja siitä se saa syyttää ihan itseään. 

Onhan näitä. Jantunen-Pöntinen, Möttönen-Virtanen, Mäentaus-Mäkinen, Sorsa-Sievinen, Pekkanen-Mikkonen. Oikeesti. Ei ku vaan kaikki yhteen somaan nippuun!





Toisille se, että naimisiin mennessä nimi muuttuu on hirveä tragedia. Ymmärrän hirvittävän hyvin sellaisia joiden sukunimi on Von Af Gallen Svinhufvud ja jotka ovat viimeisiä oljenkorsia sukunimen säilymiselle, mutta piruvie jos sun sukunimi on esimerkiksi Sikanen tai Kankkunen niin miksi siinä pitää kaksin käsin roikkua? Tai Korhonen, Tai Virtanen. TEITÄ ON YHTEENSÄ VIISIKYMMENTÄTUHATTA. Moloja on Suomessa KUUSI. Sikiöitäkin vain vajaa 400! Molot ja Sikiöt säilyttäkööt rauhassa sukunimensä ihan missä vaan tilanteessa - haluaisin nähdä teidät runsaslukuisempana kuin koskaan! Kuinka eeppistä muuten olisi jos sukunimi olisi Molo-Sikiö? Lerssi, Heijari ja Kivessilta ovat myös ihka-aitoja suomalaisia sukunimiä... Tarvitseeko sanoa muuta?
 

Toisaalta, eikös sitä miehelle luvata olla rinnalla hyvässä (sukunimessä) kuin pahassakin (sukunimessä)? Minulle on itselleni on ihan ääääärimmäisen tärkeää vaihtaa sukunimeäni. Miksi? En tiedä. On vaan. Se on oikeasti se ainoa asia joka varmasti siitä päivästä jää ainiaaksi itselle. Puvun voi myydä, sormus voi hävitä, kukat lakastuu ja valokuvat vaikka palaa poroksi. Tai nykypäivänä varmemmin poksahtaa kovalevy tietokoneesta, mutta kuitenkin - Sukunimi on ja pysyy. En malta odottaa, että minusta tulee Rouva N.N!


Menikö kenties taas pienesti tunteisiin? 




Meneekö muilla?

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Viinat Virosta

Ajattelin ensin kirjoittaa teille seikkaperäisen, minuuttiaikataulutetun selostuksen meidän päivästä Tallinnassa, mutta sitten ajattelin että tyhjänpäiväisen jauhannan sijaan hyötyisitte enemmän muistilistasta. Vai mitä?

Varaa matka ajoissa.

Eli älä tee niinkuin minä ja yritä varata matkaa vain vajaata viikkoa ennen. Et pääse enää lauantailaivalle. Joudut menemään sunnuntaina. Ja järjestämään muut suunnitelmasi uudelleen. 


Muista etsiä passi hyvissä ajoin.

Itse tajusin passin olevan hukassa lähtöä edeltävänä iltana. Tästä seurasi parin tunnin etsintäralli, perheriita ja melkein matkan peruminen. Passi löytyi lopulta ystäväni luota, hänen lipaston laatikostaan. Älkää kysykö miten se sinne joutui - en tiedä itsekään.


Mene ajoissa lähtöselvitykseen.

Eli lähde ajoissa liikenteeseen. Seurasimme Viking Linen autojen lähtöselvitystä ja pari autoa käännytettiin porteilta takaisin. Me päästiin laivaan, koska oltiin paikalla kiltisti puoli tuntia ennen Eckerön selvityksen aukaisua. Lällällää.


Ole siis kaikinpuolin ajoissa. 

Piste.


Muista hyvä matkaseura.

Jos onnistut saamaan laivasta mukavan istumapaikan: Älä nouse ylös.

Et löydä toista. Kortteja kirjoittava mummo valtasi kahviossa yhden kokonaisen pöytäryhmän, niinkuin myös sukkia kutova mamma. Ja ne ei hievahda. Eikä niiden pöytään saa istua.  Joka perseensä nostaa, se paikkansa menettää. Ja sitten seisot loppumatkan. Tai istut erittäin epämukavalla baarijakkaralla.

Minulla oli mukava paikka. Sitten nousin seisomaan.

Varaudu pahoinvointiin.

Minä en varautunut. Antaumuksella kitusiin ahdetun buffet-aamiaisen jälkeen lähdettiin tekemään hintavertailua laivan kauppaan. Virhe. Kaupassa heilui, lasit kilisi ja askel horjui. Ja mua oksetti. Lopulta mua oksetti koko matkan Tallinnaan asti. Yööök. Normaalisti minulla on matkapahoinvointilääkkeet mukana vaan ei nyt. Tieeetysti. Etkä pääse istumaan, koska mummot.

En varautunut. Ja Joulupukki ehdotteli tuhmia.

Tee ostoslista.

Päätä etukäteen mitä ostat ja kuinka paljon. Lisää siihen puolet. Tai vähintään 1/4 osa. Näin vältyt siltä, että huomaat katsovasi olohuoneessa nököttävää, säälittävää viinalastia ja mietiväsi, että "Voi ei voi ei voi ei. Nää ei riitä,  ei vaan riitä!". Ja sitten Sulhanen ja Bestman joutuu tekemään uuden Tallinnan reissun. Niinkuin meillä. 

Viinat jotka eivät riitä.


Tee ostoslista.

Päätä mitä ostat. Älä tee heräteostoksia. Me oltiin kantamassa kassalle energiajuomasalkkua ja kolmea litraa Viru Valgeaa ja juuri ennen kuin meidän vuoro olisi tullut, katsottiin toisiamme ja sanottiin melkein yhteen ääneen "miks me näitä oikein ostetaan?". Niin. Ei tiedetty vastausta joten jätettiin ostamatta. Kossubatteryt toki olisi olleet kiva lisä, mutta taas vaatineet a) pöytätilaa jota ei ole b)kertakäyttömukeja joita ei haluta c) rahaa. Eli ei. 

Kuvakaappausmuistilista.


Älä ylilastaa autoa.

Vaikka viinaa saa hilata tänne rapakon takaa mielin määrin, se ei tarkoita että siihen sun pikku Fiatiin saa lastata sitä niin paljon kuin sielusietää. Tullimies ei tykkää. Tullimies tulee vihaiseksi. 

Älä ylilastaa itseäsi tai taas tulee laivalla paha olo. 

Ota auton paperit mukaan.

Katso että rekisteriote on mukana. Meillä se ei ollut autossa, mutta näppäränä tyttönä nappasin sen olkkarin pöydältä lähtiessä mukaan. Oompa mä fiksu.

Jos lähdet matkaan isoserkun Transitilla niin muista ottaa mukaan auton maastavientilupa. Ettei Tullimies luule, että olet pöllinyt auton. Tullimies varmasti automaattisesti olettaa myös, että olet myymässä sitä Mustanmäen torilla varaosina eteenpäin. Ei hyvä. 

Kävele pikkukujilla.

Ota mukaan todisteita siitä, ettet ole pimeän viinan diileri.

Jos röijäät Suomeen 100 lavaa kaljaa ja 30 litraa Viruvalgeaa niin sinulta luultavasti tullaan pyytämään todisteita siitä, ettet myy alkoholituotteita hyvällä katteella kotikyläsi peräkammarin pojille. Tai yläasteen pihassa mopomojille. Ota siis mukaan esimerkiksi esteettömyystodistus ja hääkutsu, jolla voit todistaa että puhdas tarkoituksesi on juottaa sukulaiset ja ystävät tujakkaan känniin.

Varaudu pahoinvointiin myös paluumatkalla. En varautunut. 




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lapseton, perheetön, onneton

"Eikö teidän pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa tehdä niitä lapsia?"
Ei.

"Ostitte omakotitalon puolikkaan ja menette naimisiin? No, teillehän on varmaan perheenlisäystä pian tulossa"
Ei.

"Häiden jälkeenhän sitä alkaa teidänkin perhe kasvaa."
Ei.

"Kyllä se teidän mieli vielä muuttuu"
Lyödäänkö rahasta vetoa?

"Sitten se vanhana kaduttaa kun ei tehnyt lapsia"
Voihan se olla. Voi myös kaduttaa moni muu juttu. Esimerkiksi se, että unohti viedä loton eräs lauantai ja olisi voinut voittaa tsiljardi euroa. 

"Tehän alatte olla kohta liian vanhoja saamaan lasta. Tiedättekö te mitä riskejä siinä on kun vanhoilla päivillä alkaa sitten lapsia tekemään?"
Keski-iässähän tässä melkein ollaan, kohta kolmessa kympissä. Kyllähän ne elämän suuret päätökset ja linjaukset on oltava tehtynä. Koska riskit.

"Katsoppas tätä vauvan kuvaa niin tulee sinullekin se vauvakuume"
Näytä vaan ja kerro kiitos lisää. Tunnen kuinka munasarjani kutistuvat rusinaksi.

"Pitäisihän teidän jo perhe perustaa"
Me ollaan kyllä jo perhe. 

... ja sokerina pohjalla:
"Jos teillä olisi omia lapsia niin kutsuisitte lapset häihinne"
Jaaaha. Kiva tietää.


Minulla ei koskaan ole ollut sellaista oloa, että haluaisin suuren perheen. Olen ainoa lapsi, ainoa lapsenlapsi ja tulen pienestä suvusta. En tiedä vaikuttaako se mitenkään siihen, etten ole mitenkään ihmeellisen lapsirakas. Jos oikealta minua kohti konttaa lapsi ja vasemmalta koira ei siinä ole kahta sanaa kumpaanko suuntaan hyökkäisin.


Älkää ymmärtäkö väärin: Minä en inhoa lapsia. Monet sanoo, että omat lapset on eri asia kuin muiden lapset. Omat lapset on kivempia. Minä taas luulen, että juuri muiden lapset on niitä kivempia. Rakastan kummipoikaani yli kaiken, enkä malta odottaa että hän kasvaa ja pääsen olemaan se huipputäti jonka luona meno on villiä ja jonka kanssa voi tehdä hurjia juttuja. Käydä leffassa, Lintsillä, ostamassa jotain mitä äiti on kieltänyt ja näinpoispäin. Saan olla mukana kaikessa kivassa. Kummin kulta tulee olemaan niin lellipentu <3

Rakkauspakkaus ja sininen smurffiraita

Se, mikä minua tässä hommassa riepoo on se, että ihmiset olettaa tietävänsä meidän elämästä enemmän kuin me itse. Neuvotaan, pädetään ja luetellaan totuuksina asioita jotka ei pidä paikkaansa. Tyrkytetään. Kerrotaan miten meidän pitäisi elää elämäämme ja miten meitä sitten kadutaan kun ei tehdä niinkuin muut olettavat meidän tekevän. Sanotaan, ettei me olla oikea perhe.

Me ollaan perhe, me ollaan onnellisia. Meillä on hyvä näin.


Ihmiset ei ehkä ymmärrä, että vaikka meidän tapauksessamme lapset on jätetty hankkimatta omasta halusta niin aina niin ei ole. Tämä maailma kun on niin epäoikeudenmukainen systeemi, että vaikka minkälaiselle narkinperkeleelle syntyy ei-haluttuja-vauvoja jatkuvasti, mutta niille jotka niitä eniten haluaa niitä ei vain kuulu. Tai mistä mekään sitä tiedetään - voihan olla että vaikka laitettaisi oikealta ja vasemmalta niin lasta ei kuuluisi.

Jos minun niskavillat jo nousee näin pirusti pystyyn niin voin vaan kuvitella miten kauhealta niistä pareista tuntuu, jotka eivät kovasta yrityksestä huolimatta tule raskaaksi ja joutuvat kuuntelemaan noita typeryyksiä mitä ihmiset suustaan päästelevät.

Mites tämä homma sitten liittyy häihin? Häät on kirvoittaneet tätä keskustelua erinäisissä kahvipöydissä vaikka ja kuinka. Kun menee naimisiin niin automaattisestihan sitä tehdään lapsia.  Ja paljon. Koitan psyykata itseäni siihen, että hääpäivänä osaisin asiallisesti vastailla vauvakyselyihin. Joita takuuvarmasti tulee. Meinasin kyllä, että nakkaan kaikki asian esille ottavat vieraat hankeen, mutta anoppi kielsi.


Onko siellä ruudun takana muita jotka joutuu kyseisen asian kanssa painimaan? Miten te kyselijöille vastaatte?



Kuinka pelastaa kiinamekko?

Monet siellä kotisohvilla tälläkin hetkellä pähkäilee, että uskaltaisiko tilata häämekon Kiinasta. Kiinamekolla säästäisi rutosti rahaa, mutta riskit on kuitenkin isot. Ihan pirun isot. Pitäisi ostaa sika säkissä, mutta ku halvalla saa. Ja siinä voi käydä näin:


Tai näin:


Tai vaikka näin:



Jos nyt sitten syystä tai toisesta päätyy tilaamaan netin kautta mekon, olipa se sitten Ebay, Etsy, Huuto.net, Facen hääkirppis tai mikä ikinä, niin mikä avuksi jos mekko ei miellytä? Voiko tilannetta enää pelastaa? Parhaiten tilanteen pystyy pelastamaan jos on etukäteen tarkkana ku porkkana! Tässä minun vinkit hääpuvun ostamiseen netistä:

Lue arvostelut
Ota selvää keneltä olet pukua ostamassa ja mitä mieltä edelliset asiakkaan ovat tuotteesta ollut. Jos mahdollista, pyydä suosituksia ystäviltä, sukulaisilta, naapureilta tai feisbuukin ihmeellisessä maailmassa (jossa kaikilla on ainoa oikea mielipide).

Tilaa tarpeeksi suuri koko
Liian isosta saa aina pienemmän, mutta pienestä ei niin vaan tehdä kolmea kokoa isompaa. Tilatessa netistä ilmoita omat mittasi tarkasti, älä osta valmiskokoja. Älä säästä kahtakymmentä euroa tässä kohtaa. Säästä se vaikka tuikkukupeissa.

Tilaa nyöritettävä mekko
Jos koko ei nyt syystä tai toisesta täsmää tai mekko ei meinaa ollenkaan istua tisuliinien kohdalta niin nyöreillä pysytään jonkin verran jo itsestään pelastamaan tilannetta. Vetoketju ei anna anteeksi, koska vetoketju on perkeleestä. 

Käy sovittamassa mekkoja etukäteen
Käy omalla kirkonkylällä sovittamassa erilaisia mekkomalleja ennen kuin tilaat. Jos asut sivistyksen ulkopuolella - lainaa naapuri maatilan vanhan piian kolttua ja saa selville mitä et ainakaan halua.

Tilaa kangasnäytteet
Kysäise mekkomestariltasi olisiko mahdollista saada käytettävistä kankaista näytepalat. Eipähän tule se satiinin laatu sitten yllätyksenä. Hyvässä tahi pahassa. 

Ole ajoissa liikkeellä
Mitä kauempaa tilaat mekon, ole sitä aiemmin liikenteessä. Jos valmistaja lupaa neljän viikon toimitus ajan niin lisää siihen tuplat lisää. Tai triplat. Mitä aiemmin saat mekon hyppysiisi, sitä enemmän sinulla on aikaa tehdä uusia ratkaisuja jos mekko ei miellytä

Kysy ammattilaiselta
Jos se sinun kiinalainen unelmasi ei kaikesta huolellisuudesta huolimatta ihan vastaa hartaimpia unelmiasi: VIE SE OMPELIJALLE! Miettikää yhdessä mitä voisitte mekon hyväksi tehdä. Jotakin hyvääkin siinä toivottavasti on ollut, koska olet sen tilannut. Ammattitaitoinen ompelija kyllä kertoo saadaanko mekosta kalua vai ei.

Ole pessimisti
Pessimisti ei pety.

Itsehän olen hankkinut oman mekkoni liikkeestä muistaakseni toukokuun tienoilla. Minulle oli tärkeää päästä kokemaan se miltä tuntuu kun se oikea on päällä. Minulle oli myös ensiarvoisen tärkeää, että äiti on mukana kun mekkoa ostetaan ja valitaan. Se ei olisi tuntunut samalle jos olisin klikkaillut kotona hiirellä näyttöä. Ei minulle. 

Mistä tämä aihe sitten tuli mieleeni? Häät 2015 Facebook-ryhmässä oli keskustelua eräästä häämekosta. Mekko epäilytti tätä kyseistä morsiota ja hän kysyi meiltä muilta kaikki tietäviltä neuvoa. Hän oli nähnyt ryhmässä muiden mekkoja, ihastunut ja rakastunut niihin ja alkanut epäillä itseään. Tai mekkoaan. Tällaista mekkoa:


Kaunis puku, ainakin minun silmään. Morsio harkitsee mekon laittamista kiertoon, mutta ehdotin puvun viemistä ompelijalle...


Pienillä muutoksilla mekon ilme muuttuu paljon. Mekko kevenee ja tuo mielestäni paremmin morsmaikun vyötärin esille. Olkaimettomaan mekkoon on myös helpompi yhdistää halutessaan vaikka pitsibolero.  Käsittääkseni tuollainen olkainten poisto ei ole yhtään mahdoton tehtävä. Sinne vaan sitten helman alle tylliä niimaapirusti ni johan on taas mekko kuin eri rekistä vetästy. Älä siis vaivu epätoivoon jos satasen mekkosi ei näytä postipaketista tempaistuna juuri siltä oikealta. Peli ei ehkä ole menetetty. Paitsi jos mekkosi on maksimissaan euron metri maksavaa, tahraista ja läpinäkyvää itikkaverkkoa vaikka sen piti olla jotain ihan muuta. Homma on siinä vaiheessa iha tapulteltu. 


Kuvankäsittely ohjelmat on muuten mainioita! Kun katsoo itseään kuvasta näkee asiat eritavalla kuin peilistä. Kaiken maailman photoshopeilla pystyy kikkailemaan itselleen päälle muutamalla napinpainalluksella vaikka ja mitä...  Pystyy vaikka taikomaan päälleen mekon missä näyttäisi hyvällä tavalla Prinsessa Dianalta ja missä taas näyttäisi kolme viikkoa taistelussa olleelta sotanorsulta.Eli jos mekossa on esimerkiksi glitterivyö joka ei yhtään oo sua niin photoshoppaa se veks ja katso miltä rytky näytäisi ilman!

Palataksemme kiinamekkoihin - onnekkaimmat meistä voi vetää ykkösellä pisimmän korren ja näyttää kiinapuvussaan Eurojackpot voitolta  kuten rakas kaasoni näytti  omissa häissään viime kesänä:


Kaikki on mahdollista. Ei ne kiinapuvut aina ole täyttä paskaa.


(Fb-Morsmaikun kuvien käyttöön on saatu häneltä itseltään lupa. Älkäätten vaivautuko keuhkoamaan. Ja hänen mekkonsa ei ole satasen kiinis. Kunhan halusin havainnollistaa.)

( Ja peeäs! Päivittelin meidän häiden muistilistaa!!! Alkaa omaankin silmään näyttää melko hyvälle! Jee!!!)

torstai 11. joulukuuta 2014

Aina ja Ikuisesti

Katsot peilistä itseäsi. Päälläsi on valkoinen kaunis mekko, jossa on loppumaton laahus. Hiuksesi ovat somasti nutturalla, huulillasi helmeilee täydellinen punaisen sävy. Poskia kuumottaa, jännittää, kädet hikoaa. Kohta mennään. 



Astut kirkon käytävälle, isääkin hermostuttaa. Käytävän vasen puoli on täynnä tuttuja kasvoja, mutta oikealla puolella olevat ihmiset ovat sinulle täysin tuntemattomia. Puristat isäsi kädestä lujempaa. Itkettää.

Sulhasesi kävelee sinua vastaan. Katsot häntä päästä varpaisiin. Hän on komea, huoliteltu, tumma komistus. Hän hymyilee sinulle hermostuneesti, pokkaa isällesi ja tarttuu käteesi. Matkalla alttarille hän kuiskaa sinulle "näytät kauniilta". 



Seisotte papin edessä ja tuijotatte toisianne silmiin. Hänen vihreistä silmistään loistaa jännitys. Pidätte toisianne kädestä kiinni, hän puristaa lujaa ja tunnet kuinka hän tärisee. Sydän hakkaa kurkussasi.

Pappi takeltelee kun hän lausuu tulevan miehesi nimen. Et ole kuullut sitä ennen. Papin ääni kaikuu kirkossa "...Hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?" vastaat kuuluvalla äänellä "Tahdon". Epävarmoin ottein mies pujottaa sormeesi sormuksen ja olette yhtä. Suutelette varoen, koska kaikki katsovat. Hänen huulensa maistuvat vieraalta. 



Kävelette pois alttarilta, kohti yhteistä tulevaisuutta ja jännitys laantuu. Olet helpottunut, ettei mies ole lyhyt, kaljamahainen mörkö. Pääsette sakastiin ja kättelette toisianne. 


"Moi, mä oon siis Riitta"
"Martti"

Ja yhteinen elämänne avioparina voi alkaa.



Kas näin. Riitta meni juuri naimisiin Martin kanssa, jota ei koskaan aikaisemmin ole tavannut. Heidän oletetaan olevan toisilleen täydellisiä. Miksi? Koska asiantuntijat sanovat niin. Ainakin tähän siis pyritään tammikuussa alkavassa Ensitreffit alttarilla ohjelmassa. 

Valitettavasti moraalit, elämäntavat ja mieltymykset (joita ohjelman tekoa varten on kartoitettu) eivät kerro kaikkea ihmisestä. Vaikka kaksi ihmistä molemmat uskoisivat samaan Jumalaan, pitäisivät Shetlannin poneista, harrastaisivat vuorikiipeilyä, haluaisivat kolme lasta ja valkoisen Audin sekä kaksi maatiaskissaa, eivät välttämättä tule tippaakaan toimeen. Vaikka toinen olisi ulkonäöltään Ms Universum ja toinen kuin nuori Arnold. Ei siltikään. Voihan olla, että nuori Arnold esimerkiksi maiskuttaa syödessään ja pureskelee varpaan kynsiään. Tai säästää kaikki napanöyhtänsä pilttipurkkiin. Tai on todellisuudessa täysi mulkku. Tuskin sellaisia asioita tulee kerrottua kun kartoitetaan olisitko täydellinen mies jollekulle söpölle tytölle. Varsinkin jos olet ollut epätoivoisesti sinkku jo toistakymmentä vuotta, koska äitisi on yksi painajainen ja tulee yöllä asuntoosi omilla avaimillaan varmistamaan, että hengität ja että kahvinkeittimestä on virta pois. Epäilen, että siinä vaiheessa tulee oltua ihan 110% rehellinen. 

Henkilökohtaisesti ihmetyttää ensimmäiseksi se, että näinkin vakavasta asiasta tehdään näinkin kevyttä viihdettä. Älkää ymmärtäkö väärin: Rakastan kaiken maailman Bridezilla ja Häät sulhasen tapaan -hömppiä, mutta niissä sentään ihmiset menee RAKASTAMANSA henkilön kanssa naimisiin! Vaikka se sun muijas nyt kuinka flippais julkisesti telkkarissa ja heittelisi pienillä kivillä hääsuunnittelijaa niin se sentään on ollut se SUN HULLU MUIJAS. Tässä tavataan joku random tyyppi, sanotaan TAHDON ja toivotaan parasta. 

Toiseksi mua ihmetyttää se, että kirkko on lähtenyt tähän hömppään mukaan. Asiantuntija tiimissä kun istuu pappi ja vihkimiset tapahtuu alttarilla. Kai se Jumala sitten toimii välillä ihmeellisillä tavoilla ja saattaa täysin toisilleen vierasta tyyppiä onnellisesti yhteen. Tiedä häntä. Eikös avioliiton pitänyt olla pyhä juttu?

Me ollaan oltu tuon kanssa yhdessä yli kolmetoista vuotta. Olen 16 vuotiaasta tiennyt, että tuo on se. Tiedän olevani tuon kanssa aina. Hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti. Tiedän, että jos tatuoin vasempaan nimettömääni sormuksen, en katuisi sitä koskaan. Tiedän olevani onnekas. Olen löytänyt tuon ilman tositeeveetä, Anttilan alelaarin nurkalta. Toivottavasti kaikki löytävät itsellensä samanlaisen tuollaisen. 

Minä ja Tuo, aina ja ikuisesti.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Vähän jos vilautan...

On taas tullut aika todeta että ei ikinä pitäisi sanoa ei ikinä. Sallikaa, että lainaan pätkän omaa ajatukseni virtaa parin päivän takaa: "ei hitto, enhän mä tästä voi kirjottaa", "enkä tästä/tästä/tästä". Tervetuloa ailahtelevan naisihmisen mielensyvyyksiin, koska nyt on luvassa amerikkalaisittain sanottuna SNIIIIKPIIIK asioista joista ei todellakaan pitänyt puhua!

Siinä ne nyt on. Kutsut ja sormus. Kutsut lähti postiin vihdoin eilen. Niiden piti lähteä jo viime viikolla, mutta postin perkele oli mennyt sulkemaan perjantaina ovensa normaalia aikaisemmin.  Eli ei todellakaan mun syytä. Säästöhirmuna lykkäsin kuoriin 75 sentin joulupostimerkit ja näin ollen harvat ja valitut (eli 94 onnekasta) saavat odotella kutsujaan normaalin parin päivän sijaan ehkä jopa ensi viikkoon. Mutta säästinpä melkein seitsemän euroa. 


Rasiassa piilossa on maailman ihanin. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että morsiamen mieli on kuin tuuliviiri ja näin ollen sormuskin on jotain ihan muuta kuin sen piti olla. Sen kuului olla hyvin yksinkertainen rivisormus, mutta toisin kävi. Mitään jättikiviä on turha odotella, mutta kevyt, siro ja sopivasti blingi se on. Täydellinen. Jopa niissä mittasuhteissa täydellinen, että huomasin eilen istuvani olohuoneen sohvalla klo 02:25 kihla- ja vihkisormus sormessa ja vaan tuijotin. Tervettä? Ei.

Aikanaan uhosin, että kaikki hääjärjestelyt pitää olla valmiina marraskuun loppuun. Joo ei ole. Huonolla mallilla asiat ei tosiaankaan ole, mutta enemmänkin voisi olla tehtynä. Eilen illalla tein loppuun huiskutuskepit. Kävin muuten neuvottelemassa vähälukuisista kilikelloistani askartelutarvikeliikkeessä! Palvelu oli ensiluokkaista, mutta kilikellot oli loppuneet. Tottakai. Menin hakemaan lisää myös valkoista satiininauhaa. Joka myös oli loppu. Tottakai. Hyvitykseksi sain toisen väristä (lue: väärän väristä) nauhaa puoleen hintaan. Nyt siis puolet huiskutuskepeistä on eri värisiä (eli väärän värisiä) ja osassa on vain yksi kello. Katastrofin ainekset siis kasassa.


Ehkä mä pystyn elämään tämän asian kanssa, mutta olisittepa nähneet mun ilmeeni kun myyjä erehtyi sanomaan, että "ei sitä eroa huomaa kukaan muu kuin sinä". No siinähän sitä on jo kerrakseen! Toisissa kepukoissa siis roikkuu valkoista ja harmaansinistä kun taas niissä toisissa on savunsiniseen yhdistetty vaaleansininen. Olokoonsa. Pääasia, että ne on nyt valmiita.

Koska pääsin eilen sisään askartelumielentilaan niin rävelsin kasaan myös paikkakortit. Varuilta kaikille kutsutuille. Kyllä. Sieltä sitten valitaan ne, jotka tulevat paikalle. Tuhlausta? Ehkä. Hermojen säästämistä ennen häitä? Ehdottomasti.


Ensimmäisessä pinossa oikealta katsottuna on ydinperheen nimet, toisessa tädit/sedät/enot, kolmannessa serkut ja neljännessä ystävät. Lapsia ei edelleenkään ole kutsuttu. Nuorin kutsuttu taitaa olla 19 vuotias. Kutsuun tuli kauniisti muotoiltuna, että perheen pienimmät olisi suotavaa jättää kotiin... saa nähdä miten viesti otetaan vastaan. Ystävät kyllä tietää ilman kutsuakin linjauksesta eikä kukaan kyllä päin naamaa ole mitään tullut mäkättämään. Suurin osa tuntuu olevan ihan tyytyväisiä, että saa luvan kanssa juhlia ilman lapsia. Hyi niitä. Huonoja vanhempia kaikki! Ja hyi meitä kun järjestetään lapsettomat häät, koska HÄÄT ON PERHEJUHLA!!1!1! Terveisiä vauva-palstalle!


...Että semmoista tänne! Käynnissä on myös pari mukavaa yhteistyöviritelmää ja arvontaakin pukkaa lähiaikoina joten pysykäätten linjoilla!


Ja hei! Älkääs unhoittako että How To Be A Bridezillaa voit seurailla myös Facebookin kautta! Instagrammista tän morsmaikun löytää tunnuksella @Niininen!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

DIY HELL

"Mä en sitten aio askarrella häihin mitään". Nii joo, niinhän mä tosiaan taisin uhota. Uhosin myös ettei mun päälleni kirkosta ulos tullessa heitetä/puhalleta/kaadeta mitään. Askartelemattomuus ja "ei heittelyä"-politiikka nyt sattuvat olemaan melko pahasti ristiriidassa keskenään. 

Ostin jo tähtisädetikkujakin, mutta tajusin ettei siinäkään ole keskellä päivää mitään hiton järkeä. Hetken jo mietin jos sallisin konfettien heiton, koska konfettikuvat on kivoja, mutta ei. En pysty. Ajatus siitä, että paperin paloja saisi noukkia hiuksista koko illan oli ylitsepääsemätön. Oli siis nöyrryttävä askartelun jumalien edessä.

Mitäs sitten? Ei riisiä, ei saippuakuplia, ei konfettia, ei kissoja, koiria eikä niitä tähtisädetikkuja. Ainoa turvalliseksi osoittautunut vaihtoehto oli huiskutuskepit. Tai huiskutusviirit. Miksikä kukakin haluaa niitä kutsua. Minulle ne on huiskutuskeppejä, koska siinä on keppi jota huiskutetaan. Simppeliä. Ei sotkua hiuksissa, ei riisiä tissivälissä.


Keppi ja nauhaa. Naiivina askartelijana ajattelin, että "sata tommostahan heittää hetkessä". No ei kuule heitä. Ei tosiaan heitä. Näiden yksinkertaisten keppilöiden tekoon tarvitaan:

Keppejä (meillä pitkiä grillitikkuja)
Tuhottomasti satiininauhaa
Liimaa (geeli)
Toisenlaista liimaa (paperi)
Kilikelloja
Hitokseen ohutta mutta kestävää narua/siimaa
Helkkarin pitkät hermot
Apujoukkoja
+ Persoonallisen elementin

Kaikkihan lähtee siitä, että ensin metsästät ympäri kaupunkia täydellisiä komponentteja. Oikean väristä satiininauhaa, oikeanlaisia keppejä ja oikean kokoisia sekä sopivasti kilkattavia kelloja. Tähän kannattaa varata viikko. 

Seuraavaksi pähkäilet sitä persoonallista juttua ja sen toteutusta. Meille tulee keppiin sanat "onnea" ja "Herra ja Rouva X". Sitten istut kaksi tuntia Dafont-sivustolla etsimässä juuri niitä oikeita fontteja. Sitten survot sanat tekstinkäsittelyohjelmaan ja sitten printtaat. Ja leikkaat. Ei liian kapeiksi, mutta ei liian paksuiksi. Sopiviksi.  

Sitten kun kaikki komponentit on kasassa ja olet saanut jonkun askartelua pelkäämättömän herkkäuskoisen hölmön (Lotta <3) huijattua mukaan tähän pikkuprojektiin niin homma voi alkaa. Ja se menee näin:

Ota keppi

´

Laita siihen kaksi tippaa geeliliimaa


Kiepauta täydellisellä fontilla tehdyt, täydelliset lappuset kepin ympärille niin, että ne liimautuvat kunnolla. Painelet hellästi lippuset tikun ympärille. 


Varmista pysyvyys vielä paperiliimalla...


ja leikkaa lipetit sievään muotoon.


Pujota naru kilikelloista läpi


Tässä välissä tapahtuu niin sanottu "mitä tänään syötäisiin hetki" kun unohdin kuvata satiininauhan leikkaamisen, joten NEHÄN ONKIN TÄÄLLÄ MULLA VALMIINA! (eli leikkaat saman mittaisia pätkiä satiininauhoista nii-maa-pirusti valmiiksi. Meillä tuli kepukkaan kaksi valkoista  nauhaa (yht 52cm), yksi sininen (26cm).)

Sitten vaan kaikki nauhat ja kellot mahdollisimman tiukasti kepukkaan kiinni.
Helpottaa jos solmit kellot ensin satiininauhaan ja sitten tempaset nauhan niin tiukalle, ettei veri kierrä päässä ja että ne varmasti kestää huiskutusta. Muista testihuiskuttaa niin paljon kuin ranteesta lähtee, koska ikinä ei tiedä villiintyykö joku vieraista ja huiskuttaa niin, että kilikello lentää morsianta otikkoon. Ja sitähän me ei suvaita.

Muista leikata ylimääräiset narunpätkät pois. Ne on rumia. 


Ja näin. Valmista. 



Tai no ei ihan. Meillä loppui valkoinen nauha kesken ja kilikellojakin oli vähän niukanlaisesti. Kellojen paketissa kun luki että "noin 110kpl". Toisessa paketissa oli 76 kelloa ja toisessa 83. Kyllä - meinaan maanantaina valittaa. Ja vaatia oikeutta. 220 kellosta puuttui 61 kelloa. En sulata. Kuluttajasuojamiekkonen - täältä tullaan! 

Jos olisin ollut fiksu olisin tilannut nämä. Näitä on nyt väännetty ainakin kuutisen tuntia ja puolet on siis tehty. Esimerkiksi täältä tilaamalla voit helpottaa elämääsi, lievittää häästressiäsi ja saada kauniit huiskuttimet häihisi. Heleppoo ja stressivapaata. Fiksua. Toisin kuin askastelu. Askartelu on perseestä.