maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mitä kuuluu mun FitBride-projektille?

Nämä kaikki tekstit alkaa samalla tavalla. "Muuten menee oikein hyvin, mutta mun koira kuoli ja oon ihan paskana" - mutta niin se vaan on. 


Projekti pyöri hyvin siihen asti kun Oskari sairastui. Menin eteenpäin kuin höyryjuna. Kilojakin oli lähtenyt melkein 13. Kun Oskari sai keuhkosyöpädiagnoosin ja muutaman päivän elinaikaa, jäi eläinlääkärin vastaan otolle räkänenäliinojen mukana myös mun ruokahalu. Ensin en syönyt mitään. Sitten söin pullaa. Ja sitten söin aivan kaikkea. Ja paljon. Kun on vaikka viikon syömättä ns kunnon ruokaa ja elää höttöhiilarilla on hirveän helppo käpertyä surupeittoon ja suklaalevyyn vaikkapa sen tonnikala-vihreäpapu-sörsselin sijaan.

01/2014 - 04/2014

...tykkäsin tankkauspäivän jälkeen hiilareista. Silloin ne meni vielä oikeaan paikkaan. Nyt ne menee makkaraan.


Kaksi viikkoa oli kaiken kaikkiaan salilta pois. Syöminen ja treenaamattomuus paistaa ulkoasusta kilometrien päähän ja painaa henkisesti niskassa ainakin tonnin. Nyt olen treenirytmiin päässyt mukaan, mutta ruokien kanssa käydään edelleen taistelua. Vaakalle en juuri ole uskaltanut astua, mutta arvelisin farkkujen vyötärön kirraamisesta että kiloja on tullut takaisin pari-kolme. Ja sekös suoraan sanottuna vituttaa. 



Pöhö-Pötsi tässä päivää!

Miksi ei sitten palata ruotuun ja syödä grammalleen ohjeen mukaan niinkuin ennenkin? Senku tietäis. Nyt pitäisi tehdä todellinen ryhti liike, preppailla ruuat pariksi päiväksi valmiiksi ja alkaa tosi toimiin. Onneksi minulla on maailman ihanin valmentaja Johanna, joka tiettyyn pisteeseen ymmärtää, mutta toisaalta osaa vaatiakin minulta paljon. Eniten pelkään, että tuotan hänelle toilailuillani pettymyksen kuin että tuottaisin pettymyksen itselleni.


Tiedostan kyllä että peliä ei ole menetetty. Mulla on täysi usko ja luotto siihen, että tulen olemaan elämäni kunnossa häissäni. Tavoitepaino jonka häihin olin asettanut paukkui siis rikki jo ennen Oskarin sairastumista... eli ei hätäpäivää - tässä puhutaan siis nyt max viidestä miinus kilosta... Mutta kuten tiedätte "nälkä kasvaa syödessä" ja tavoitefysiikka muuttuu koko ajan kireämmäksi ja kireämmäksi. Nyt vaan pitäisi ymmärtää se, ettei se ketään palvele että syö joka päivä suklaata. Tai että ei se Osku tule takaisin vaikka mä hukuttaisin itteni mäkkärin pirtelöön. 




Surun suhteen tässä välissä mulla meni jo paremmin, mutta tällä viikolla pariin otteeseen olen pärähtänyt ihan yhtä-äkkiä itkemään. Sissin kanssa oltiin metsälenkillä ja jotenkin oli koko ajan sellainen tunne, että"kohta se tulee tuolta kukkulan takaa" ja kun tajuaa, että "hitot se mitään tule" niin iski ihan lohduton olo. Onneksi ehdin ennen Oskun kuolemaa ottaa jäljennökset sen tassusta. Nyt se on aina mun mukana (sydän). 




Pitää kiittää kyllä KAIKKIA rakkaita siitä, että olette kestäneet mun dieettihöpötyksiä ja nyt tätä suruaikaa. 



Tää yks ja monet monet muut <3

Tällaisina hetkinä sitä vaan on loppupeleissä niin kiitollinen siitä miten elämä on kuljettanut ja minkälaisia ihmisiä se on mukaan antanut. Kaikesta huolimatta - tästä tulee minun vuoteni.

10 asiaa jotka pitäisi lailla kieltää kaikilta morsiamilta

1. Kitten heels. Ei. Ei ja vielä kerran ei. Jos kengässä on yksi sentti korkoa niin ne ei tee sinusta pidemmän näköistä. Ne on sitä paitsi rumat.  Naiset, opetelkaa käyttämään kunnon korkoja tai vaihtoehtoisesti livauttakaa jalkaanne balleriinat. Lisäksi, jos miehenne on kuin Cruisen Tomppa ja itse lähentelette lentopallo-goljatin mittoja, miettikää oikeasti haluatteko lisätä pituuseroanne entisestään nelly.comin korkeimmilla valkoisilla stripparikorkkareilla?



Suri Cruise. Ainoa ihminen tässä maailmassa jolle kitten heels'it sopivat.

2. Liian pieni hääpuku (samaan sarjaan luettakoon liian paljastavat). Ei se ole kenellekään kiva jos morsian tursuaa puvusta ulos. Varsinkin jos se tursuaminen tapahtuu niin että ketunnokat vaan vilkkuu. Siinä on sitten kiva katsella kolmenkymmenen vuoden päästä hääkuvia joissa nännikoru vilisee joka kuvassa. Ja jos teillä on olkaimeton puku niin huolehtikaa toverimorsiot siitä että se on sopiva, ettei jumalauta tarvitse nyppiä sitä koko ajan ylöspäin. Se on raivostuttavan näköistä.



3.Yli promillen känni. Okei, sanotaan että puolentoista promillen. Tai no sanotaan, että liian kova känni. Se ei vaan ole kaunista. Ei millään muotoa. Kännissä yleensä tulee loistoideoita, kuten: pissaampa tuonne nurkalle tai juonpa shotteja kaason navasta. Kännissä tapahtuu yleensä myös sammahtaminen, itkuraivarit tai nyrkkitappelu. Varmasti ilta on ihan hauska ja lanne letkeämpi kuin kenelläkään muulla, mutta onkohan kiva sitten hotellin aamupalabuffetissa pidetälle yrjöä seuraavana aamuna?



4. Myöhästyminen kirkosta. Jos on vaikka vuosi (tai kaksi) etukäteen varannut kirkon niin pitäisi ehkä tietää mihin aikaan olisi suotava olla paikalla. Vaikka onhan se toisaalta mukava pitää vieraita jännityksessä. Siinä vierailla huvia kerrakseen kun katsovat kiemurtelevaa Sulhasta alttarilla. 45 minuutin jälkeen terävin kärki tuosta jännityksestä ehkä katoaa ja vieraita lähinnä v**uttaa. Hääpaikalle saapuminenkin olisi hyvä tietty toteuttaa suhteellisen rivakkaan. Onhan se kiva ottaa seitsemän kierrosta Porschella toria ympäri ja käydä kuudessa paikassa ottamassa hääkuvia ja etsiä "sitä parasta valoa jossa poskieni luonnollinen puna hehkuu kuin vasta kukkaan puhjennut ruusu". Vieraistakin on varmasti aivan tosi mukava odottaa kesäisessä pikkuhelteessä, sukkahousut hiessä ja suu kuivana että morsiuspari vihdoin saapuu paikalle...

5. Kännykän näprääminen kirkossa/ruokapöydässä/sängyssä ensimmäisenä avioyönä. Facebook odottaa. Instagram odottaa. Ja luultavasti vieraat tukkivat kaikki sosiaaliset mediat jo päivityksillään sekä kuvillaan (koska häät on vuosisadan parhaat/ihanimmat ikinä/tms) ja sitä kautta koko maailma kyllä tietää että olet mennyt naimisiin. Tai teet sen sitten seuraavana päivänä viimeistään täydellisen selväksi hukuttamalla koko somen niihin hääkuviin. Ja tietysti käsket kaasojen tehdä samoin.


 6. Kiroileminen. Itsehän olen suustani kuin saastainen seilori kun sille päälle satun. Eli melkein aina. Mutta ei se nyt ole kovinkaan kaunista jos nainen valkoisessa puvussaan, eteerisen hehkeänä tiputtelee lauseeseen vittuja/perkeleitä/saatanoita tai jotain vielä hienostuneempaa. Ainakaan julkisesti.

7. Viime hetken muutokset. Älä vaihda edellisenä iltana hääpaikkaa. Älä anna potkuja pitopalvelulle. Äläkä bändille. Äläkä Sulhaselle. Jos se nyt käy hermoille juuri ennen häitä niin ei se sitä tarkoita että se pitäisi laittaa vaihtoon (häiden peruminenhan ei siis ole vaihtoehto). Sata prosenttisella varmuudella se toinen osapuoli on käynyt sinun hermoillesi aikaisemminkin. Ja käy tulevaisuudessakin.

8. Pakko antaa tälle ihan oma numero: Silikoniset rintaliivien olkaimet. Ne pitäisi polttaa roviolla. Vaikka ne on läpinäkyvät niin ne näkyy silti. Aina. Rumasti. Ei. Ei. EI! Ikinä! Hankkikaa kunnon alusvaatteet tai käykää Tallinnasta semmoset tisulit osamaksulla että pysyvät pystyssä ilman liivejäkin.


9. Kaasojen pakottaminen rumiin mekkoihin, jotta itse näyttäisi paremmalta. Mikäs sen hienompaa ja hauskempaa kun katsoa jälkeenpäin hääkuvia ja miettiä että "jumaliste nuo tytöt näyttää kauheilta". Vaikka kyseessä onkin morsiamen (ja ehkä vähän myös sulhasenkin) päivä niin pitäähän läheisten ystävienkin antaa näyttää kauniilta. Mutta ei siis tietty liian kauniilta.




10. Raivarit. Julkiset sellaiset. Ei se kauheasti nostata juhlatunnelmaa jos morsian haukkuu tarjolla olevan ruuan, appiukon kravaatin tai saadut häälahjat jo juhlapaikalla. Mieltä ylentävää ei varmastikaan ole myöskään se jos morsian räjähtää Sulholle siitä että se raukka sattuu tallaamaan mekon laahukselle kesken valssin. Ja minkä sille mahtaa jos maassa ei ole lunta vaikka pitäisi. Tai että juuri Sinun hääpäivänä maailmankaikkeus langettaa itikkojen pyhiinvaelluksen hääpaikalle. Tai sille että noutopöydässä on sillejä kun piti olla silakoita. Tai mitä se haittaa että kaasolla on väärän väristä kynsilakkaa. Joku menee kuitenkin vikaan ja ottaahan se päähän, mutta se on sitten kaasojen, bestmanin ja seremoniamestarin tehtävä hoitaa asiat niin ettei morsian sitä huomaa. (Muuten se hermostuu. Ja saa raivarit. Voin luvata.) Ja aina voi skitsoilla jossain katseilta kaukana ja lähettää heti arkena aivan helvetin tulikiven katkuisia sähköposteja kaikille, jotka ovat tehneet päivästäsi "ei niin täydellisen".




sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

It's Getting Hot In Here

Sain rakkaalta anopiltani joululahjaksi lahjakortin kuumakivihierontaan. Voi pojat. Jos olisin tiennyt mihin atmosfääreihin pääsen tunniksi leijumaan olisin mennyt hierontaan jo joulunpyhinä. 


Liike johon lahjakortin sain on pieni ja herttainen Ancilla, joka sijaitsee aivan Lahden keskustassa. Paukasin paikalle torstai aamuna puoli yhdeksältä, hirveässä (minulle tyypillisessä) puheripulissa, täyttelin esitietokaavakkeen ja heittäydyin pikkuhoususilleni lämpöisten vällyjen alle... ja siitä se sitten alkoi. Matka omaan henkilökohtaiseen MyLittlePony-maahan. 



Uskon, että tällä hieronnan lykkäämisellä ja lykkäämisellä oli joku suurempi tarkoitus. Kaikki tämä stressi ja suru mikä viimeisiä viikkoja on varjostanut väistyi hetkeksi kun Anne teki taikojaan. Taustalla kaikuin rauhallinen musiikki, olo oli lämmin ja pehmeä. Olisin voinut maata siinä vaikka ikuisuuden. Välittömästi hieronnan jälkeen ilmoitin Sulhaselle, että "Tämmöisen ostat mulle sitten AINA lahjaksi. AINA." 



 Miksi mä paasaan tästä nyt täällä blogissa? Korostettakoon heti että kyseessä ei ole siis yhteistyökuvio (ainakaan vielä, vinkvink) tai maksettu mainos vaan puhtaasti SUOSITUS. Jos sinä tai joku läheisesi on rentoutumisen tarpeessa niin suosittelen hakeutumaan Annen käsittelyyn. Itse aion ainakin häästressin pahetessa käydä nollaamassa aivoja tuossa ihanassa nojatuolissa! Itselle tuli myös mieleen, että paikka olisi loistava myös polttareiden aloitukseen (liike ei ole avoinna lauantaisin) tai muuhun morsion hemmotteluun (VINKVINK). 


 Näitä lisää! Kiitos Anoppi <3

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Perutaan Häät

Blogi on ollut pimennossa jo aivan liian kauan. Syykin tähän löytyy... pelkäsinkin tätä, ajattelin että kaikki kääntyisi hyväksi vielä. Mutta ei... homma on nyt siis pysäkillä.  

Eiku HUPSISTASAATANA!!! Aprillipäivä meni jo! ;) ...okei, huono vitsi. 


Hiljaisuuteen on oikeastikin oikea syy. Ensi alkuun olin kiireinen. Sitten sairastelin. Sitten sairasteli Oskari-koira... Oskari nukutettiin pari viikkoa sitten ja sen jälkeen elämä on ollut enemmän ja vähemmän uuden opettelua. Oskari oli ensimmäinen koirani ja minulle rakkainta tässä maailmassa. Villeimmissä haaveissa kuvittelin sen saattamassa minut alttarille... Olin myös ajatellut rakentaa kutsut Oskarin kuvan ympärille, mutta sekin nyt jäi.



Elämä pikkuhiljaa alkaa taas jatkua ja häähommatkin taas kiinnostaa. Huomaan esimerkiksi jo surffailevani hää-kirppiksillä! Ensi kuun alussa pääsen varaamaan kirkon ja kesäkuussa olisi tarkoitus mennä sovittamaan pukuja ensi kertaa!