sunnuntai 4. toukokuuta 2014

10 asiaa jotka pitäisi lailla kieltää kaikilta häävierailta

1. Valkoiset vaatteet. Oikeasti. Jos yhtään mietityttää, että onkohan tää mun mekkoa liian vaalea - älä pue sitä päällesi. Omasta mielestäni hyvä nyrkkisääntö on se, ettei pue mitään missä on valkoinen päävärinä päälle. Piste.




2. Myöhästyminen. Kutsussa lukee aika milloin pitäisi olla kirkossa. Eli ole mielellään siellä kymmenen minuuttia ennen, älä jälkeen. Jos VR jälleen kerran pettää ja myöhästyt niin jää suosiolla ulkopuolelle odottelemaan - älä paukkaa kesken vihkivalojen sisälle kirkon vinkuvista ovista.




3. "No nythän te sitten alatte tekemään niitä lapsia" ja muut (tyhmät) perheenlisäyskyselyt. Oikeasti. Itse henkilökohtaisesti aion poistaa häistäni jokaisen joka edes sivulauseessa mainitsee meidän lisääntymisaikeet. Muutenkin vieraiden kannattaa pikkasen harkita hyväntahtoisia kyselyjään/utelujaan... kaikki meistä kun ei omasta halustaan tai suuresta yrityksestä huolimattakaan niitä pikkuisia sinappitehtaita saa. Nii.



5. Turhan tiukka känni. Suomalaisiin häihin kuuluu poikkeuksetta se Kuningas Alkoholi. Yleensä se on vielä ilmaista. Ja tämähän se on suomalaisen kansan akilleen kantapää. Ilmainen viina. Älkää rakkaat häävieraat juoko silti kaksin käsin siinä pelossa että viina loppuu kesken. Todellisuudessa niitä hääviinoja juodaan vielä pikkujouluissakin (ehkä jopa seuraavana vappuna) pois nurkista. Lisäksi juhlat loppuu aika pian ja käteen jää vain hatarat muistikuvat, kipeä hiusraja ja hukkaan mennyt hotelliaamupala. Luultavasti kännissä potkii myös upouudet korkkarit pilalle ja suututtaa jonkun ystävänsä.




4.Ylipitkät/tylsät/nolaavat juhlapuheet. Onhan se kiva, että joku haluaa sanoa jotakin kaunista hääparista. Jos haluat pitää puheen niin valmistele se etukäteen, jotta kaikki säästytään "totanoinnii"-hokemilta ja pitkiltä hiljaisuuksilta. Ja vaikka tarina siitä, että morsiuspari on juonut ittensä "kerran Teneriffalla ittensä niin känniin että toinen heräsi alasti rannalta ja toinen putkasta" on kaveriporukassa vuosisadan hauskin juttu ei välttämättä naurata kaikkia. Varsinkaan mummoja ja ukkeja. Ja lisäksi, älä pidä puhetta jos olet tuhannen kännissä. Siitä ei seuraa koskaan mitään hyvää vaikka kielenkanta varmasti silloin on notkeimmillaan.




6. Lapsien riehuminen. Ja en nyt tarkoita iloista leikkiä ja juoksentelua tai väsyitkua. Tarkoitan sitä, että liian monissa häissä (pikkukänniset) vanhemmat antaa lasten juosta sokerihumalassa päättömästi ympäri juhlapaikkaa. Pahimmassa tapauksessa lapset juoksevat häävalssin aikana ympyrää morsiusparin ympärillä. Tai joku Jussi-Petteri työntää naamansa joka kuvaan. Siellä nyt joku mamma sanoo, että helppohan mun on kun mulla ei ole lapsia. Ei ole joo. Mutta maailmassa on paljon aivan helvetin hyväkäytöksiä pikku-Terttuja jotka osaa odottaa vuoroaan ja pyytää kauniisti haluamaansa. Just sayin'.


7. Pakko vielä puuttua pukeutumiseen... eli liian paljastavat vaatteet/liian arkiset vaatteet/rumat vaatteet. Häät on kuitenkin juhlat. Älä siis tule farkuissa. Tai havaiji-paidassa. Älä pue päälle mitään missä on reikä. Peitä hartiat kirkossa. Kyllä - peitä ne! Ainoan poikkeuksen tehköön morsian. Kunnioita morsiusparin toivetta pukeutumiskoodista jos sellainen kutsussa mainitaan. Jos pukukoodi on esimerkiksi "all black" ja teikäläinen seisoo siellä juhlakansan keskellä kanariankeltaisessa mekossaan niin jopas on hyvä.




8. Morsiusparin omiminen. Morsiuspari varmasti parhaan mukaansa yrittää käydä kaikkien kolmen ja puolen sadan vieraan luona. Se, että roikkuu siinä peesissä jatkuvasti, haluaa yhteiskuvia ja kysellä kuulumisia sen seittämän sataa kertaa ei varmasti ole kivaa. Kenestäkään. Anna siis tilaa vaikka kyseessä olisikin se sun rakkaista rakkain pikkuserkku, jota et kolmeen vuoteen ole nähnyt ja haluaisit vaihtaa hänen kanssaan KAIKKI KUULUMISET. Nauti muiden ystävien/sukulaisten seurasta, hyvästä ruuasta ja juomasta sekä pidä muuten vaan kivaa. Älä stalkkaa.


9. Kutsujen kinuaminen. Jos kutsussa lukee vain sinun nimesi - vain sinut on kutsuttu. Jos siinä lukee sinun nimesi lisäksi avec voit ottaa Armaksesta viime viikonloppuna pokaamasi kultamussun mukaan. Jos siinä kutsussa sitten lukee sinun ja kultamussun nimet niin se ei silloin tarkoita että kaikki teidän viisi teini-ikäistä silmäterää tyttö/poikakavereineen olisi kutsuttu. Etsikää kutsusta siis perheineen merkintää. Älkää myöskään soittako kinutaksenne kutsua jollekin yhden illan jutullenne/perheenjäsenellenne/tms. Luulen, että morsiuspari on kyllä kutsunut juurikin ne ihmiset joiden toivoo juhlapäivänä olevan paikalla.


Lisäksi jos kutsussa lukee päivämäärä mihin mennessä olisi suotavaa ilmoittaa tulostaan, näin olisi suotavaa myös tehdä. Kohteliasta olisi ilmoittaa joka tapauksessa pääseekö paikalle vai ei. Älkää soitelko kaksi päivää ennen häitä että "hei täältä tullaan koko kaksitoista henkinen perhe". 



10. Naamanorsun vitulla oleminen. Ne ei ole sinun häät. Vaikka kuinka sinua ärsyttäisi kaiken maailman tuolileikit, morsiamen ryöstöt, ruuan odottaminen ja tyhmä bändi. Sen verran jokainen aikuinen ihminen osaa näytellä, että laittaa kauniin hymyn kasvoilleen, taputtaa leikeille ja tanssii humppaa sukulaispapan kanssa. Ja kehuu vuolaasti kuinka kyseessä oli ehdottomasti "kesän kauneimmat häät". Piste.




19 kommenttia:

  1. Voisin lisätä listaan yhden kohdan: häiden perumisesta vitsailu (esim. siinä vaiheessa, kun kutsu on lähetetty) on todella mautonta. Ei nimittäin naurata yhtään, etenkään kun sekä morsian että sulhanen tulevat eroperheistä. Samaan kategoriaan kuuluvat kaikki muut "vitsit", joihin kuuluu onnettomassa avioliitossa eläminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! "Kannattaako tuo nyt naimisiim mennä ku ero tulee kuitenki niinku kaikille" - KIITTI!!!

      Poista
  2. Itseä kypsyttää myös "teillähän vois olla sitä" "ei kai vaan, teillä oo asiaa x" tai "häissä pitää olla asiaa x" kommentit. Häät eivät ole sinun, omasi tulevat joskus. Nämä häät ovat meidän ja nuo asiat x määrittää me, et sinä.

    Yhdellä ystävälläni on myös kauhea määrittelyn tarve häistämme vaikka emme itsekään vielä ihan teemaa tiedä. Jos sanon vaikka "meille tulee dj ja booli" ystävä vastaa "aa, siis bilehäät" no öö ei, kun ennen tätä syödään ihan juhlava ruoka jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ihmiset varmasti yrittävät olla "avuliaita", mutta lähinnä itseä ärsyttää kuunnella että "ei häissä voi tehdä niin tai näin". Kyllä muuten varmasti voidaan. Ne on juurikin MEIDÄN häät, ei kenenkään muun :)

      Poista
  3. Olen samoilla linjoilla perheenlisäys-uteluiden/toteamusten suhteen.
    Olen vannoutunut vela, enkäi voi sietää minkäänlaisia vihjailuja lapsista. Onneksi olemme molemmat jo miehen kanssa sen verran iällä, että harvoin kukaan mitään kommentoi. Kihlajaisissamme kyllä miehen sisko sanoi jotain, että olisi ostanut meille vauvanuken lahjaksi, mutta ei löytänyt sopivaa. Minun kummastunut katse ja toteamus "Hyvä että et ostanut." ilmeisesti riitti, en ole sieltä puolen sukua mitään uteluita sen koommin kuullut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan älytöntä! Kuinka joku edes kehtaa ajatella tuommosta lahjaa! huhhuh... Me ollaan "juuri siinä iässä" että ollaan jatkuvasti noiden vauva-utelujen kohteena... alkaa pikkuhiljaa riittää :)

      Poista
  4. Voi luoja tuo kutsujen kinuaminne on niiiin totta! :D

    Sulle on haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää käydä kattomassa mitä oot keksiny! :)

      Poista
  5. Eikös hyvän tavan mukaista ole kaikkien peittää hartiat kirkossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta taitaa melko hyväksyttyä nykypäivänä olla että morsiolla olkapäät vilkkuu... ja useillahan huntu peittää harteita :)

      Poista
  6. Niin no, ja eipä taida tänäpäivänä perus evl.lut kirkossa ketään kiinnostaa vaikka kaikki olisi alasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan ikuisesti kun sain (kylläkin yli kymmenen vuotta sitten) riparipikkuisen mummolta napakkaa palautetta siitä, että minulla oli päällä kirkossa hihaton toppi :) Onneksi kirkossa (toivottavasti) on vain ne lähimmät ja heidät tuntien kukaan tuskin pahastuu jos olka pää vähän vilkkuu :) Only God can judge ;)

      Poista
  7. Löysin sun blogin kun aloin etsiskellä lisää hääblogeja seurattavaksi, ja tää sun omas on ihan huippu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tervetuloa mukaan! Nyt tämä homma pikkuhiljaa varmasti tästä elpyy!

      Poista
  8. Mahtava lista!

    Ja nää jotka kuullessaan alkaa kauhistelee ja voivottelee 'hei älkää ny vaa... miettikää ny hullut vielä, otan osaa..' ja sit kuitenki itte ollu naimisissa 20-vuotta, jos se suhde niin ankeeta on, niin eropaperit vireille. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muakin ihmetyttää että suurimpia huutelijoita on ne jotka on itse pitkään olleet naimisissa :)

      Poista
  9. Itse olen vasta alkanut suunnitella häitä, mutta jo useampi vuosi sitten serkkupojat kovasti uhmasivat, kuinka "he eivät kyllä tule häihin joissa ei ole ilmaista viinaa"! Keskustelu siis lähti siitä, kun olen ajattellut, että haluan alkoholittomat/ruokaviinit ym. sisältävät häät, sillä suvussani on sen verran alkoholisteja, että siitäpäs vasta karkelot syntyis, kun alkaisin rekkalastillisen viinaa niille kantamaan. :D Sanoin serkkupojille, että asia kunnossa, merkitsen ylös ettette ole tulossa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3