maanantai 16. joulukuuta 2013

My Big Fat Wedding

Kaikki olette varmasti törmänneet Maailman övereimmät juhlat-sarjaan joka pyörii Livillä. Kiertolaiskulttuuria, suuria pukuja, mahtavia juhlia... Miksi minä sitten kirjoitan tästä?


Sulhon suusta on viime viikkoina tullut useampaan kertaan pelonsekainen lause: "Tuleeko sulle sellainen puku kuin siinä mustalaishääohjelmassa?"


Olen aina ajatellut, että mun häämekko on ISO. Tosi ISO. Näin "iän myötä" pahimmat prinsessahaaveet on tasoittuneet, enkä esimerkiksi haaveile 15 metrisestä laahuksesta. Paljoa.

Juteltiin vähän aikaa sitten Sulhon kanssa hääautosta. Kyseenalaistin hänen valintansa, koska "en ehkä mahdu mekon kanssa sinne sisään". Sulho katsoi jälleen kerran minua huolestuneena.


Kiertolaiskulttuuriin sen kummemmin kantaa ottamatta sanon vain, että minusta on aivan törkeän hienoa, että morsiammet uskaltavat hankkia juuri sellaisen mekon kuin itse haluavat. Jos haluaa ison, 45 kiloa painavan mekon perhosilla, timanteilla ja valoilla niin sellainen hankitaan. Ja esitellään se vielä ylpeänä tv:ssä. Eikä pelätä mitä muut ajattelee. OIKEIN.

Vaikuttaako tai vaikuttiko teidän häämekon valintaan muiden mielipiteet? Itse painin parin eri mekko tyylin/mallin välillä ja voin sanoa, että ainakin tässä vaiheessa muiden mielipide painaa... Onneksi on aikaa opetella "Bad Ass Gypsy"-asennetta vielä ennen kuin viimeinen valinta pitää tehdä!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Let Them Eat Cake!

Minulla on mielessäni hyvin (epä)selvä kuva siitä minkälaisen kakun haluan häihini. Toisaalta kuva on kristallin kirkas... Ei perinteistä mansikkakermakakkua. Eikä lakkakakkua. Eikä kinuskikakkua. Kaikki muu onkin sitten epäselvää. 

(Koitin etsiä tähän kuvaa rumasta mansikkakakusta, mutta kaikki ne näytti niin hyville, että oli pakko lopettaa kuvien katselu)

Minä rakastan kakkua, Sulho rakastaa kakkua. Kakku on siis tärkeä. Kakku on myös mielestäni yksi hääjuhlan keskipisteistä (morsiamen lisäksi) ja siksi sen tulee olla näyttävä eikä mikään marketti-esanssi-perkele. En halua ostaa kakkua jonka osaisin itsekin tehdä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?





Jonkun sortin fiksaation olen saanut kehitettyä myös noita liukuvärjättyjä kakkuja kohtaan. Sanoin aiemmin täällä, että haluaisin että kakku olisi myös sisältä liukuvärjätty. Tämä aiheutti eräissä nimeltä mainitsemattomissa henkilöissä (Anna) jonkun sortin hilpeyttä... ja ehkä jopa epäuskoa. En tajua miksi.


Olen korviani myöten ihastunut noihin jenkkityylisiin korkeisiin kakkuihin. Harmi vain, että joka tuutista tunnutaan työntävän hääkakuksi moussekakkuja tai juustokakkuja, jotka nekin on ihanan makuisia, mutta ei ulkonäöltään sitä mitä haluan hääkakkuni olevan. Kaikkien kondiittorien kauhuksi en halua sellaista kiertävää jalallista telinettä vaan pystytelineen. Tai mieluiten en näkyvää telinettä ollenkaan.. 

Järkytyksekseni kuulin, että Suomessa harvoin konditoriat järjestävät kakunmaistattajaisia. TÄH?! Olin järkyttynyt. Olen edelleen. Jos ja kun  kakkuun satsataan kuitenkin useampi oravan nahka niin ei tekisi mieli ostaa sikaa säkissä. Please, korjatkaa jos olen väärässä!

Ongelma numero kaksi. Mistä löytää tällaiselle kakulle tekijän jos pitopalvelussa eivät tällaista pysty tekemään? Netti on pullollaan kondiittoreja, mutta kun katselee heidän hääkakku-kuviaan niin aika perushuttua tai sitten niitä moussekakkuja ne tuppaa olemaan... 

Jos tiedätte jonkun hyvän kakuntekijän tai olet itse varsinainen kakkuvirtuoosi niin vinkatkaa minulle ihmeessä!

Onko linjoilla muita kakkufriikkejä joille perushuttu ei vaan riitä?

maanantai 9. joulukuuta 2013

You Are Not Invited

Vieraslista. Häiden paskin nakki. Haluaisi kutsua kaikki, mutta ei yksinkertaisesti pysty. Tai pystyisi, jos tarjoilisi vain eineslihapullia ja perunasalaattia (tai pelkkää näkkäriä ja vettä). Ei järjestäisi alkoholitarjoilua. Ei palkkaisi bändiä. Ei itse yöpyisi hotellissa vaan kotona. Ostaisi mekon käytettynä. Olisi jättänyt hiustenpidennykset hankkimatta. Ei ostaisi kolmea paria kenkiä yhtä päivää varten. 

Kaikki yllämainitut on ihan hyviä vaihtoehtoja (paitsi tuo näkkäri ja vesi), mutta jos jätäisimme kaikki nuo yllämainitut pois ne eivät olisi meidän unelma häät. Kannattaako edes sellaisia häitä järjestää joita ei itse halua? 

Kun nyt olemme päättäneet jo rajata lapsivieraat pois kutsutuista (tämän ansiosta pääsin muuten pelätylle vauva.fi-keskustelupalstalle!) on aika alkaa karsia ystäviä ja sukulaisia.



Sukulaiset ovat olleet helppo tapaus. Kutsumme ne, joiden kanssa olemme tekemisissä muutenkin kuin häissä ja hautajaisissa. Päänvaivaa aiheuttaakin lähinnä ystävät. Haluaisi tosiaan kutsua kaikki, niin omat, Sulhon kuin yhteisetkin. Vanhat koulukaverit, työkaverit, lapsuuden kaverit... Kaikki.

Jostain luin, että hyvä nyrkkisääntö kutsujen lähettämiseen on se, että kutsuu ne ihmiset joille olisi normaalistikin valmis maksamaan ravintola illan. Tätä sääntöä me ollemme pyrkineet toteuttamaan listaa laatiessa. 


Nyt kun vieraslista on viilattu ja lyöty lukkoon alkaa kuitenkin tulla sellaisia yöllisiä ahaa-elämyksiä. "AINII ! Pitäiskö SEKIN kutsua?!" Kaiken kukkuraksi mietityttää se, kenelle tulisi lähettää avecillinen kutsu? Toisilla vaihtuu tyttö/poikakaverit sen verran tiuhaan, että kutsua lähettäessä et tiedä tuoko se exän, nykyisen vai jonkun uuden heilan mukanaan juhliin. 


Pitäisikö vieraslistan laatimisessa vain luottaa kuuluisaan perstuntumaan? Jos ensimmäisessä vedoksessa joku unohtuu listalta niin tarkoittaako se sitä, että se ihminen ei niin tärkeä, että haluaisi sen sinne häihin? Muistaako sitä kaikki tärkeimmät ja läheisimmät heti kun laittaa kynän kiinni paperiin? Entä ne ystävät joita et ole vuosiin nähnyt, mutta ajattelet päivittäin? Entä ne joita näet päivittäin, mutta et haluaisi silti kutsua? 

Loppupeleissä juuri ne vieraathan tekee sen juhlan. Jos vierailla ei olisi merkitystä niin luultavasti karkaisimme kahdestaan jonnekin ulkomaille. Minulle on tärkeää, että saan jakaa elämäni tärkeimmän päivän läheisteni kanssa. Ongelmaksi vain muodostuu se, että kuka se läheinen loppupeleissä on?

Onko teillä ollut vaikeuksia vieraslistan laatimisen kanssa? Minkälaisia nyrkkisääntöjä olette laatineet vieraslistan tekoa helpottamaan?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Now You See Me, Now You Don't

Olen aina ollut sitä mieltä että Sulho näkee minut ensimmäistä kertaa hääpäivänä vasta kun kävelen kirkossa kohti alttaria. 



Nyt kuitenkin mieleeni on hiipinyt epäilyksen siemen. Monet asiat puhuisivat toisaalta sen puolesta, että näkisimme toisemme jo ennen vihkimistä.




Jos näkisimme toisemme ensimmäistä kertaa alttarilla, täytyisi valokuvaus järjestää vihkimisen ja juhlan välissä. Häitämme juhlitaan siis keskellä talvea, toivon mukaan paukkupakkasessa ja lumen keskellä, joten perinteinen hääparin ulkona odottelu ei siis tule kysymykseenkään. Kyllä, Bridezilla ajattelee hieman myös vieraitaan. 

Lisäksi se, että me menisimme kuviin suoraan kirkosta aiheuttaisi päänvaivaa ohjelmaa suunnitellessa. Hääpaikalle pitäisi järjestää pientä purtavaa ja ohjelmaa. Lisäksi perinteinen hääparin kättely pitäisi miettiä hieman uudelleen. 


Olen alkanut miettimään asiaa myös toiselta kantilta. Ennen vihkimistä meillä olisi mahdollisuus viettää hetki aivan kahdestaan. Ilman vieraita, kaasoja, bestmanejä, appivanhempia... Ihan kahden. (Mitä nyt valokuvaaja häärisi jossain lähistöllä, mutta silti... ) 


Olisihan se yltiöromanttista nähdä Sulhon ilme siellä kirkon käytävän päässä.... Mutta siinä vaiheessa kun urut pärähtää soimaan ja ovet aukeaa luulen, että olisin niin tuhottomassa paniikissa, etten välttämättä saisi otettua askeltakaan. Tai entäs kun pitäisi kytätä myös kaikkien vieraiden ilmeitä? En varmasti osaisi keskittyä vain haukkana tuijottamaan alttarilla seisovaa Sulhoa.

Jos näkisimme etukäteen Sulhon kanssa, hän osaisi rauhoittaa minua. Sillä on vähän sellainen ote minuun. Kaiken kukkuraksi meidän reaktiot varmasti olisi aidot, koska (minun) ei tarvitsisi hookea itselleen että "elä itke elä itke elä itke". Voisin kuvitella, että jännitys (ja pelko siitä että kaikki menee varmasti perseelleen) häviäisi tuossa hetkessä ja vihkitilaisuudessakin pystyisi jopa jotain sanomaankin niin, että siitä joku saa jotain selvää. Kuten esimerkiksi TAHDON, ilman että räkä valuu poskella ja sanat hukkuu kyyneliin. 


Kuullostaa nyt varmaan siltä, että tämä asia olisi päätetty, mutta ei se nyt ihan niin mene. Jotenkin roikun ehdottomana kiinni siinä ajatuksessa, että Sulho ei saa nähdä minua vasta kuin kirkossa. Piste.


Kumpi vai Kampi? Miten teillä tehdään? ...Nyt tulee hyvät neuvot tarpeeseen!

torstai 5. joulukuuta 2013

Customer is always right

Ajattelin ensin etten kirjoita tästä ollenkaan. Ajattelin, että ärsytys menee ohi, mutta ei mennyt. Niin tässä se nyt tulee. Avautuminen.

Olen lähettänyt pariin eri catering-firmaan tarjouspyynnöt. Kyllä, jo tässä vaiheessa. Olen ilmoittanut häiden ajakohdan, vierasmäärän ja pyytänyt muutaman menu-esimerkin, varovaisine hinta-arvioineen. Erään firman vastaus jäi suoraan sanottuna pikkasen vituttamaan. 


Tarina alkoi lupaavasti kun sain vastaukseksi tarjouspyyntööni sähköpostin, jossa minua pyydettiin soittamaan firmaan, jotta pystyttäisi yhdessä kartoittamaan meidän tarpeita ja laatimaan menu sen pohjalta. Soitin, mutta palvelu mitä puhelimessa sain oli mielestäni aivan perseestä.

Sain ensimmäiseksi kuulla, että olen aivan liian ajoissa liikkeella - palataan asiaan syksyllä. Ystävällisesti mainitsin, että jos olisin kesämorsian ja sanoisin toukokuussa meneväni seuraavana kesänä naimisiin niin ei kukaan varmasti ihmettelisi, että olen ajoissa. (No, joku saattaisi sanoa) Samalla ihmettelin mielessäni, että miksi edes pyytää minua soittamaan jos vastaus on heti kättelyssä yllämainittu.


Päädyimme kuitenkin puhumaan ruuasta. 

"Paljonkos se teidän budjetti sitten on?"
"No, me ollaan mietitty että ilman kakkua jos se olisi siinä molemmin puolin kolmeakymppiä per henkilö"
"Joo no tässä vaiheessa mun pitää kyllä nostaa kädet pystyyn. Ei tuolla rahalla pysty toteuttamaan."
"Siis tässähän ei olla vielä keskusteltu edes siitä mitä me haluttaisi siellä häissä syödä"
"No mitäs se sitten olisi?"
"Me ollaan ajateltu aika perinteistä hääpöytää, mutta ei haluttaisi sillejä, silakoita tai karjalanpaistia"

Tässä vaiheessa sain ripityksen siitä miten sillit ja silakat on juuri sitä hääruokaa ja karjalanpaisti on juhlaruokien aatelia. Savolaismuijana en nyt tuota lausetta ihan allekirjoita, koska karjalanpaisti oli meillä kotona ihan arkiruokaa. Ja eikös ne ole meidän häät ja siellä syödään just sitä mitä me halutaan?



"...Ja mitenkä niin me ei voida tehdä sitä kakkua?" (perään pitkä selitys heidän taidoistaan)
"No, koska olen ajatellut hieman erikoista kakkua ja käsittääkseni sen tekoon tarvitsee kondiittorin" (Selitin tähän väliin millaisen kakun haluan)

Seuraa suivaantunut ja äkäinen vastaus:
"Tuommosiin juttuihin pitää kyllä olla ihan erikoistaitoja, ei me tuommosia voida toteuttaa!" 
No niinhän mä jumalauta just sanoin. Savu nousi mun korvista tässä vaiheessa.


Jatkoimme keskustelua budjetista...

"Siihen kolmeenkymppiin pystytään kyllä jotain ehkä toteuttamaan. Mutta ite varmaan sitten tarjoilette?"
"Ei kyllä tarjoilla. Ja ei se budjetti kiveen hakattu ole. Sen takia olen ajoissa liikkeellä, että saan kartoitettu paljonko pitopalveluun pitää varata rahaa"
"(Alkuun pitkä selitys tarjoilijoiden ja muiden osallisten paljoista, veroista ja sitten...)No ei sitä budjettia nyt tarvitse alkaa hinaamaan ylös päin"
(Ai miten niin ei tarvitse?! Tarvitseehan sitä jos meinaa teiltä saada jotain syömäkelpoista ostettua!)

Lisäksi puhelussa puhuttiin minun mielestäni halveksivaan sävyyn muista pitopalveluista ja lopulta puhelu piti lopettaa koska hän meni ystävänsä luo kylään. Kiitos hei, ei todellakaan palata asiaan.


Laitoin siis tismalleen saman viestin pariin muuhunkin yritykseen. Toisen yrityksen vastaus oli täysin toista maata. Sain ensimäisessä paluuviestissä kolme erilaista häämenuehdotelmaa, joista valikoimme yhden. Sähköposteihin vastattiin melkein välittömästi, vastaukset olivat erittäin ystävällisiä ja lisäpalvelujakin tarjottiin. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on ihan tavallinen pitopalvelu heiltä onnistuisi ilmeisesti erikoisen kakkummekin teko ja vielä meidän budjettimme rajoissa. Sovimme tämän yrittäjän kanssa, että todellakin olemme loppukesästä yhteydessä. Kertaakaan ei ihmetelty miksi olen nyt JO liikkeellä tai kuinka VÄHÄN meillä on rahaa käytössä. 

Tässä esimerkki teille kaikki yrittäjät siitä, miten saman asian voi hoitaa kahdella eri tavalla. Meidän maapähkinät menee kyllä ehdottomasti jälkimmäiseen firmaan.

Oletteko te häitä järjestellessänne törmänneet huonoon asiakaspalveluun? ..ja ylireagoinko minä mielestänne saamalla demonikohtauksen tuon puhelun tiimoilta? 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Dead Rats

Ne on täällä! Mun rotat eli hiustenpidennykset!  Minulla on omasta takaa mittaa hiuksissa kohtalaisesti, mutta haluan niihin lähinnä paksuutta. Tilasin hiukset ihanaisen ystäväni Riikan kautta. Riikka on luottokampaajani Parturi-Kampaamo Papeetesta Kuopiosta, luotan hänen taitoihinsa täysin ja käynkin hänen käsittelyssään aina kun mahdollista (ja jos aion täällä Lahdessa tehdä hiuksilleni jotain niin soitan ja pyydän Riikalta lupaa). Riikka tekee hiushommien lisäksi ripsien pidennyksiä, kynsiä, juhlameikkejä ja päänahkan hierontoja... Varsinainen monitaituri siis! 



Hiuksia tilatussa paketissa on tuplamäärä minun tarpeisiini, joten toinen puoli paketista jää odottamaan hääpäivää ja toinen puoli pääsee pikkujoulukäyttöön! Riikan suosituksesta tilattiin erittäin laadukasta hiusta klipseillä ja hieman vaaleammassa ruskean sävyssä, jotta se olisi helpompi tarvittaessa sävyttää oikean väriseksi. Päädyin ottamaan 60cm pidennykset, koska 45 senttinen pidennys olisi luultavasti ehtinyt käydä liian lyhyeksi hääpäivään mennessä. 

(Armottoman huonolaatuista todistusaineistoa)


Kun mietin hääpäivää ei tule kysymykseenkään, että kukaan muu laittaisi hiuksiani, kynsiäni tai meikkejäni kuin Riikka. Aloitetaankin kampausten ja meikin testaamiset varmaan aika varhaisessa vaiheessa! Odotan testejä niin innolla!
Papeeten facebook-sivuilta voi käydä katsomassa kuvia tyttöjen tuotoksista! Meillä on suunnitelmissa kehittää teille lukijoille jonkunlainen alennuskin Papeeteen! Jee!



Toteutettu yhteistyössä Parturi-Kampaamo Papeeten kanssa

torstai 28. marraskuuta 2013

Best Day Ever

Olen viime päivät roikkunut juuri auenneella  Best day ever-sivustolla. Ihanaa kun meilläkin vihdoin on oma, suomenkielinen, tyylikäs hääsivusto!

Ihastuin kaikkiin DIY-ohjeisiin mitä sivuilta löytyy! Olen pähkäillyt jo nyt hääkutsuja niin paljon, että päätä särkee! En haluaisi perinteisiä kutsuja, vaan jotakin hieman erikoista. Sellaiset kutsut, jotka antaisivat vihjeitä tulevista juhlista. Se kuinka tämän toteuttaa ilman että se maksaa maltaita onkin sitten eri asia. 

Ihastuinkin tähän malliin, jonka pohjan saa ladata sivuilta ihan ilmaiseksi ja sitä voi muokata mieleisekseen.


Kutsu olisi yksinkertainen, mutta kaunis ja sisältäisi juuri meidän teemavärit. Sivustolta löytyy sama kutsupohja myös monessa eri värissä! Kannattaa käydä katsomassa!

Mutta toisaalta taas tuntuu, että "onko toi nyt vähän turhankin simppeli". Hieman persoonatonhan tuo on, ja taustaa lukuunottamatta hyvinkin perinteinen. Hyvä varasuunnitelma ainakin jos muuta ei löydy!

Ilmaisia kutsupohjia ja muita häihin tarvittavia tulosteita löytyy myös Wedding Chicks- sivustolta. Ainoa ongelma noissa kutsupohjissa on se, että ne ovat englanninkielisiä ja vain muutamaan malliin saa tekstiä muokattua niin, että se on kokonaan suomeksi eikä esimerkiksi morsiammen ja sulhasen nimet välissä lue and... muuten olisin ehdottomasti löytänyt tuolta parikin ihanaa vaihtoehtoa!


Täydellisen kutsukortin metsästys siis jatkuu! Onneksi kuitenkin on tuollaisia nettisivuja apuna kuin nuo edellä mainitut! Minulla on muutama villikortti hihassa vielä, mutta niitä en vielä paljasta... Kutsuthan meillä lähtee vieraille vasta joulukuussa 2014 joten aikaa suunnitella, askarrella ja väkerrellä on ruhtinaallisesti! Toinen asia mikä mietityttää on se, että lähettäisikö Save the date-kortit vai ei...

Jos tiedätte muita sivustoja mistä saa ilmaiseksi kutsupohjia ladattua niin vinkatkaa ihmeessä!


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Baby Talk

Lukaiskaapa huviksenne internetin syövereistä mitä mieltä ihmiset yleisesti ovat siitä, ettei heidän lapsiaan kutsuta häihin. Näin tulee meilläkin käymään ja kieltämättä hieman jännittää miten ihmiset suhtautuvat... Olen kahvipöytäkeskusteluissa aina sanonut, että kun meidän häitä tanssitaan, ne tanssitaan aikuisten kesken. Tämä herättää yleensä närää - ja paljon.



Ensimmäinen argumentti yleensä on se, että "olisit varmasti eri mieltä jos sinulla olisi omia lapsia". No en kuule välttämättä olisi. Jotenkin en koe, että ihan pienet lapset "kostuvat" juhlista yhtään mitään.. Kirkossa pitäisi istua hiljaa vaikka olisi paljon asiaa ja haluaisi juoksennella ympäriinsä. Juhlissa on paljon vieraita ihmisiä jotka puristelee poskista (ja on vielä yleensä humalassa) eikä taaskaan saa juoksennella niinkuin haluaisi. Ruokakin voi olla pahaa. Ja kuukausi myöhemmin vuoden parin ikäinen lapsi ei välttämättä edes muista koko juttua. Paitsi jos saa elinikäiset traumat jostain känniläisen toilailusta. 

Myönnettäköön, että lapset jäävät kutsutta myös itsekkäistä syistä. Minun kauhuskenaarioni on se, että astun kirkon käytävälle, musiikki pärähtää soimaan ja joku perheen pienimmistä alkaa kiljua kurkku suorana vähintään yhtä lujaa kuin urut. Siinä sitten videolta vuosien päästäkin katsellaan kuinka Niina astelee alttarille lapsikuoron säestyksellä. 

Toinen asia minkä vuoksi lapset jäävät kutsuitta on kustannukset. Pitopalvelu ottaa yleensä lapsivieraista 50% normaalihinnasta. Lisäksi lapsille pitäisi järjestää jotain omaa kivaa ohjelmaa ja tekemistä. Euron kuvat vaan vilisee silmissä. Kaiken lisäksi juhlat loppuu melko lyhyeen jos kaikki kaverit lähtee klo 21.00 nukuttamaan lapsia. Tanssitaan siinä sitten keskenään, jee.

Lähimpien ystävien (joilla siis on jo jälkikasvua) olemme jutelleet tästä asiasta jo. Suurin osa on ollut helpottuneitakin siitä, että suunnittelemme lapsettomia juhlia, eikä se tullut heille yllätyksenä. Vauva-arjessa ja pienten taaperoiden perheissä kun ei vanhemmilla tunnu olevan hirveästi aikaa ja mahdollisuuksia juhlia. Kaiken lisäksi kaikilla "vauvallisilla" vieraillamme taitaa olla mahdollisuus jättää lapsi/lapset esimerkiksi isovanhemmille tai muille läheisille hoitoon. 

Kuitenkin pieni pisto sydämessä tuntuu kun jättää lapset kutsumatta. Toisaalta olisi maailman suloisinta kun pienet kukkaistytöt ja sulhaspojat menisivät edelläni kirkossa. Toisaalta taas tiedän ettei kaikki mene kuin elokuvissa... joten parempi minimoida riskit.



Mitä mieltä te olette "lapsettomista" häistä? Oletteko järjestäneet sellaiset tai olleet sellaisissa vieraana? Lisäksi pään vaivaa aiheuttaa se kuinka asian muotoilisi kutsuihin... Ehdotuksia?

tiistai 26. marraskuuta 2013

White Shoes Are Only For Hookers and Brides


Kukaan ei ole syntymälahjanaan saanut korkokävelyn jaloa taitoa...



Kävelyn voi oppia kuitenkin. Sitä tarvitsee vain harjoitella. Paljon. Itse muistan kun yläasteikäisenä sain kinuttua ensimmäiset omat korkokengät. Ehtona sille, että sain mennä kengät jalassa ulos oli se, että osaan kävellä niillä kunnolla ja oikein. Äiti piti eteisen käytävässä mulle kurssia. Hyvä, etten hinkannut edes takasin tallaamalla reikää siihen eteisen mattoon. Mutta osaanpahan kävellä koroilla kuin koroilla, kesällä ja talvella. 

Ja faktahan on se, että jokainen kaatuu koroilla joskus. Pääasia, ettei kaadu sen takia ettei osaa kävellä. Aina voi kuitenkin syyttää kelejä. Ja muita ihmisiä.



Olen siis nuoresta pitäen painellut menemään koroissa. Higher the heel, closer to God! Korot oli ennen mulle arkikengät. Autokoulussakin sain huutia kun tulin ajotunneille koroissa. Nykyään korot ovat vähän spesiaalimpia tilaisuuksia varten enkä osaisi kuvitellakaan lähteväni baariin/treffeille tms matalissa kengissä. 


Kun nappaan korot jalkaan, fiilis on kutakuinkin tämä...


Kenkähulluna olen pakostikin olen tässä miettinyt tuota hääkenkä-asiaa. Paljon. Mä luulen, että mun ystävät odottaa vähintään yhtä paljon näkevänsä mun hääkengät kuin mun häämekon. Hankin jo siis yhdet kengät häitä varten ja kuten arvata voitte, homma ei jää tähän. Hankinta listalla on (vähintään) vielä erilliset ulkokengät. Siinäpä sitten onkin ongelma. Valkoiset kengät ylipäätään eivät ole mun makuun (lue: ne on rumia). Varsinkin saappaat. 



I rest my case. 
Tämän johdosta olen päätynyt tutkiskelemaan vaihtoehtoja... 






Mitä mieltä olette? Sytyttääkö? 

Sulho katsoi mua taas huuli pyöreänä kun aloin puhumaan sille näistä "kirkkovälikengistä"

"Että mitkä kengät?"
"No enhän mä nyt noilla Badgley Mishkan kengillä voi kävellä ULKONA!"

Jotenkin tuntuu, että Sulho on luovuttanut, koska vastaukseksi tuli lähinnä epämääräistä muminaa ja "niimpä tietysti". Se varmaan luulee, että mä keksin tekosyitä uusien kenkien ostamiseen. Ja sitähän mä en tee. Ikinä.

Kirkkovälikegät ovat siis kengät millä kuljen hotellilta kirkkoon ja kirkosta taas sisälle juhlapaikalle. En todellakaan halua pilata noita virallisia hääkenkiä lumessa! Toisaalta kengät voisivat olla sellaiset, jotka illan hämärässä voisi vaihtaa tanssilattialle jalkaan, jotta askel olisi hieman kevyempi. Toisaalta voisi ostaa siihen tarkoitukseen taas oman parin... Toisaalta sydäntä raastaa ajatella, että viettäisin hääpäivästäni osan matalissa kengissä. Ei sovi mun ajatusmaalliin, ei sitten yhtään.

Olisihan nuo vaihtoehdot jotenkin superkäytännölliset - Eikö niin?! Jatkokäyttöä löytyisi varmasti! 

Ennen kuin lopetan niin on pakko puuttua yhteen asiaan. Kitten heels. Naiset. Ei. 



Olenko mä ihan yksin tämän valkoiset saappaat-asian kanssa?


Kuvat Pinterest
Gif:t Imgur

maanantai 25. marraskuuta 2013

Do I Look Fat In This Dress?

Olen vannonut että en pue päälleni häämekkoa joka on isompaa kokoa kuin 38. Piste.


Nyt te kaikki Victoria's Secret-morsiamet (koko 32-34 mä tarkotan just teitä) mietitte siellä, että "WTF? Kolmekasi. Kolkytkahdeksan. Eihän se edes ole pieni. Mitä ihmettä toi hippo vauhkoo?"


Ja sitten te kurvikuningattaret raaputatte päätänne ja ajattelette, että miksi kukaan haluaisi olla niin pieni? " Kolmekasi. Kolkytkahdeksan. Mitä ihmettä tuo muikunruoto oikein vauhkoo?"



Ja te muutamat miehet, jotka luultavasti eksyitte tänne vahingossa, mietitte että mikä hitto on "kolmekasi"?(Tiedän tämän siitä että Sulho ei ainakaan tiedä naistenvaatteiden kokomerkinnöistä mitään)

Asiaan. Kun ajattelen häitä en pelkää monenkaan asian menevän vikaan. Paitsi yhden. Pelkään katsovani häiden jälkeen hääkuvia ja ajattelevani, että näytän läskille. Kuitenkin ne kuvat on sellaisia, mitä sitten vielä kiikkustuolissakin vanhana katsellaan ja muistellaan miten oltiin nuoria ja nättejä. Ja timmejä.

Kerrottakoon tässä, että olen wannabe-salimuija, fitsporation-addikti ja armoton välineurheilija. Olen entinen (never again...paitsi välillä ihan vähän) sohvaperuna, laiskajaakko ja läskiperseprinsessa. Yksi asia ei ole kuitenkaan muuttunut painonpudotuksen mukana. Rakastan edelleen ruokaa ja tykkään syödä, välillä liikaakin. Sen johdosta nuo viimeiset läskinrippeet on ankkuroituneet tuohon navan ympärille ja sisäreisiin kiinni kuin sika limppuun. 


Tehtäköön tiettäväksi se, että minulle on ihan se ja sama mikä numeroisia vaatteita  käytät tai paljonko sun vaaka näyttää aamuisin. En oikeastaan välitä edes siitä mitä minun oma vaaka näyttää. Välitän vain siitä miellyttääkö minua se kuva mikä sieltä peilistä katsoo vai ei. Ja toki siitä paljonko penkistä nousee maanantain rintapäivänä.

Suunnitelmissani on mennä loppukeväästä sovittamaan ensimmäisen kerran häämekkoja. Haluan silloin olla siinä kuosissa missä haluan olla hääpäivänäni. Mekon aion ostaa loppukesästä, jolloin on aivan viimeistään oltava 110% tyytyväinen siihen mikä sieltä peilistä katsoo takaisin. En voi kuvitellakaan, että olisin hurjalla morsiusdieetillä juuri ennen häitä. Miettikää nyt mikä yhdistelmä tämä mun väripakkomielle, hääpaniikki ja dieetti olisi? Häät olisi niiiin peruttu.

Joten kai tämä nyt on pieni Fit Bride-projektin alkujulistus. En aio olla hääpäivänäni kuivan kesän orava tai hyvin syötetty joulupossu vaan jotain siitä väliltä. (Pienesti kävi myös mielessä, että alan systemaattisesti syöttää kaikille kavereille herkkuja tasaiseen tahtiin että ne lihoisi ja sitä mukaa itse näyttäisin laihemmalta.)



Mites te muut morsiot? ...Onko ultimaattiset kiristelyt käynnissä? ...Muita punttimimmejä ruudun takana?



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

One-Eyed Moose


"Saako tuon sarviin laittaa valot?! Ja kaulaan helmet?!"

Kyläntalon muori katsoi meikäläistä lievästi sanottuna pitkillä. Olen kuulema ensimmäinen morsian joka kehuu tuota päätä. Suurin osa kuulema haluaa ottaa sen alas tai peittää. Jotkut on kieltäytyneet paikastakin tuon takia... mutta ei kuulema ikinä  kukaan ole halunnut sitä koristella. No nytpä haluaa.


Kävimme siis eilen katsomassa hääpaikaksi Heinlammin kyläntaloa. Kuten täältä voitte lukea, odotukset ei olleet ihan hirveän korkealla.

Olen tällä hetkellä surullisen kuuluisassa yövuoroputkessa enkä ehkä sen vuoksi henkisesti saati fyysisesti ihan terävimmilläni ainakaan tällaisia klo 09.00 tapaamisia ajatellen. Jälleen yhden valvotun yön jälkeen suuntasimme ystäväni kanssa ABC:n aamupalalle - mikä oli ehdottomasti hyvä idea. Ehdottoman huono idea oli se, että minä olin auton ratissa. ABC:n pihassa käytiin autossa mm seuraava keskustelu...

"Tota, onks tää auto päällä?"
"Täh?" Kaveri katsoo mua monttu auki
"Onks tää niin ku käynnissä?"
"Joo no ei se ihan kuule vielä ole"

Kaiken lisäksi ensimmäinen neuvo minkä navigaattori antoi oli "Lähde luoteeseen"! Että mitenkä?! Hetki pieni, kaivan kompassini esiin tuolta survivor packistä!


Vastassa meitä oli maailman herttaisin rouva, joka esitteli meille paikat. Kyläntalo oli paikkana ehkä pienempi kuin olin odottanut, mutta rouva vakuutteli, että paikassa on juhlittu melkein puolet suurempiakin juhlia.


Tilassa täyttyy kolme mun ehdotonta kriteeriä: ei puolipaneeleja, ei pölyisiä verhoja lavalla ja eikä lattiassa niitä lentopallokentän rajoja. Sen sijaan siellä oli hirsiseinät, suuret ikkunat ja selkeät tilat. Ei huono. Ei ollenkaan niin huono kun olin kuvitellut. Oikeastaan aika bueno. Ainoa mitä mietin oli jyrkät rappuset vessoihin. Voisin vaikka lyödä satasen vetoa, että joku kaatuu niissä ja murtaa nilkkansa. Ihan sama, kunhan se en ole minä.

Siinä meinasi mennä posliininmaalauskerhon tantoilta aamupala Kellogs'it väärään kurkkuun kun pämähdettiin paikalle. Minä kuvaan tiloja ja kaveri kuvaa mua. Ja minä kaveria. Selitettiin vaan, että halutaan dokumentoida tämä prosessi alusta loppuun... Ja missäs se Sulho sitten oli? Kuulema luottaa meidän arviointi kykyyn, mutta mä luulen että oikeasti sitä vaan nukutti. 



"Saaks tästä lavalta hypätä? Hei ota kuva ku mä hyppään! Emmä kehtaa.. tömähtää, tärähtää ja mammojen posliinit hajoo. Jos mä vaan tällee feikkaan? " (Huomatkaa mun pantterin nopeat liikkeet!)


Pakollinen teinipeilikuva! Päätettiin, että otetaan häissä samanlainen.. Jos nyt päädytään tanssimaan tuonne! Lupaavalta kyllä vaikutti... ihme kyllä. Jännää miten maailma yllättää. Ja kyläntalot.