torstai 26. maaliskuuta 2015

Elätkö rakkaudettomassa parisuhteessa?

Siitäpä juttua #IHANROUVANA-blogin puolella! Rouvia voi seurata facessa, instassa ja pitäisi kai se bloggeriinkin tyrkätä!

 #IHANROUVANA

Tyrkätkääs ittenne sinne! Mulla on tännekin tulossa juttua vielä kunhan saan vaan aikaiseksi! Olisiko teillä jotain mistä haluaisitte kuulla nyt kun häät on juhlittu? Oisko kysymyspostaus mitään? Tän Rouvan pää lyö tyhjää!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Jos voisin muuttaa jotakin...

Nyt kun hääpäivästä on vierahtänyt tosiaan reilu kuukausi niin voi ihmismieli lämmöllä jo muistella koko päivää. Aika kun kultaa muistot. En tarkoita nyt, että päivä olisi ollut ihan paska ja kaikki mennyt päin persettä vaan sitä, että kun yritin kirjoittaa tätä juttua häiden jälkeisellä viikolla niin päässäni pyöri vain asiat joita olisin muuttanut tai tehnyt toisin. Näin kuukauden jälkeen en harmittele enää mitään.

Mitä mä sitten olisin muuttanut? Ensinnäkin olisin harjannut kiharat auki niinkuin kampaajalla sovittiin. Kaikessa hulinassa se vaan jäi. Kuten myös huulikiilto.  Meikkiin ja hiuksiin olin muutoin kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Koemeikissä ja kampauksessa mentiin vähän metsään.. koska mä en osannut oikein kertoa mitä halusin. Onneksi avasin suuni, koesetti uusittiin ja siitä tuli parempi kuin hyvä. Koska en harjannut kiharoita hääpukuliikkeessä auki (kuten oli sovittu) niin ne ajautuivatkin jo kirkossa yhteen ja asettuivat vähän eri tasoille, mutta mitä pienistä.

Hiukset ja meikki/ Jetta/Snazzy Lahti/Keskusta
Kun alttarilla itketti niin olisin itkenyt. Kirkon aikana hauskuutin itseäni pariin otteeseen painokelvottomilla jutuilla, jotta en olisi pilannut meikkiä.

"Äänet päässäni käski olla itkemättä"
Olisin valjastanut jonkun ottamaan kuvia kattauksesta ennen kuin vieraat pääsivät pöytiin. Itse otin kuvia kännykkäkameralla perjantaina, mutta lauantaina kuvaaja luonnollisesti ennätti paikalle vasta kun vieraat olivat jo paikoillaan. Tai myllänneet paikkansa. Toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna on mukavaa, että noissakin kuvissa on elämisen jälkiä.


Lasivaasit ja pöytänumerot/ Paulan Juhlapalvelun Somistevuokraamo

En olisi surkutellut niin paljon sitä, että hääkakku ei ollut ihan sen näköinen mitä piti. Halusin kakun olevan korkea, valkoinen ja erilainen. Suunnittelupalaverissa käytiin tarkasti kakun ulkoasu läpi. Mausta hieman tingittiin, jotta saataisiin kakusta sellainen, että se kestäisi olla esillä koko päivän. Kun pääsimme hääpaikalle, etsin ensimmäisenä katseellani kakkua. Se oli pienempi kuin unelmissani (jonka kyllä sain tietää jo palaverissa) ja koristeet olivat erilaiset mitä olimme sopineet. 

Sokerimassa ja juhlapaikan lämmin sisäilma oli tehnyt kondiittorille ilmeisesti tepposet ja hän oli joutunut tekemään juhlapaikalla uudet koristeet kakkuun. Itseäni harmitti, mutta vieraat kehuivat kakkua kauniiksi. Ja kaunishan se oli. Kakku oli täytettyä porkkanakakkua ja meni kuin kuumille kiville. Ja olihan se hyvää! Tärkein osa kakkua oli kuitenkin jo mummon ja ukin 50-luvulla tanssituista häistä säästetty hääkakun koriste. Kun se löysi paikkansa kakun päälle ei millään muulla ollut väliä.



Mitähän muuta? Ei varmaan muuta... Äitikin sanoikin että päivä meni vähän turhan täydellisesti. En muista, että edes yhtään lasia olisi mennyt rikki. Kaikki oli tarkkaan suunniteltu, mutta kuitenkin löysästi aikataulutettu, kaasot olivat tilanteen tasalla eikä meidän tarvinnut puuttua mihinkään mitenkään. Eikä Sulho olisi kyllä tiennytkään miten puuttua. 

Se minua ihmettää miten nuo kaasot on nuin fressejä ja meikäläinen on kuin uitettu kissa. Ois pitäny harjata se tukka. 


Jos voisin muuttaa jotakin... niin en varmaan muuttaisi mitään. Päivä oli täydellinen, meidän näköinen. Meillä oli hauskaa, vierailla oli hauskaa. Jäljelle jäi pelkkiä hyviä muistoja. Toivottavasti ei tule dementia, että muistaa nämä kaikki jutut sitten kiikkustuolissakin. 

AINII! Oon kyllä vähän pettynyt siihen, että en ollut pahempi Bridezilla. Uskottavuus kärsii. Ja siihenkin oon pettynyt, että viime aikaset päivitykset on tosi lällyjä. Kannattaakin siis vilkaista #ihanrouvana-blogin puolelle. Siellä puhutaan menkoista. 



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Meijän häät: Viides ja viimeinen osa

Kirkon jälkeen tietysti juhlittiin. Tai no meitä kuvattiin siinä välissä kun vieraat siirtyivät juhlapaikalle. Ja sillä välin kun meitä kuvattiin ja vieraat odottelivat niin he saivat esimerkiksi täyttää näitä. Luppoaikana kaasot pyörittivät myös ongintapistettä, joka osoittautui supersuosituksi. Vaikka onginta onkin tuttujuttu lasten kutsuilta niin tämä oli kyllä jotain muuta. Talvellahan ei ongita, vaan pilkitään ja kaasot olivatkin rakentaneet hienon järven kaloineen kaikkineen. Kuviahan tästä minulla ei ole, mutta kuvitelkaa tähän nyt hienoin mahdollinen leikkipilkintäpaikka. Kiitos. 


Pilkkipalkinnot olivat kaikkea pierutyynyistä, naamareihin, diskopalloihin, teräviin ja skumppaan. Juhlahumun edetessä alkoi näkyä enemmän ja enemmän pilkkisaaliita juhlapöydissä ja tanssilattialla. 



 Ohjelmaa meillä oli häissä "ei yhtään". Bestman ja kaaso piti omasta halustaan puheet, niinkuin myös meidän äiti ja yksi häävieras. Puheet on ihania. Tosi ihania. Puheiden aikana mua itketti enemmän kuin kirkossa.

Perinteisen sukkanauhan ja kimpun heiton halusin ehdottomasti. Reissussa rähjääntynyt morsian ja takana vaaniva "naimattomat neidit"-kööri on kyllä yksi lempikuvista koko häistä. Lähinnä siksi että mun vyötärö näyttää pieneltä.




Ti€napojat aloitti soittamaan joskus puoli seitsämän maissa ja pistettiin jalalla koreasti jonnekin vaille yhteentoista. Huipuinta oli, että tanssilattialla oli (tai ainakin kävi) kaiken ikäiset vieraat. Juhlien hauskin hetki oli kyllä se kun huomasin appivanhempien tanssivat humppastylellä Apulantaa ja anoppi lauloi suoraa kurkkua "PIIIIISKAAA HEI BEIBI ANNA MULLE PIIIIIISKAAAA!!!" appiukolle. Pitänee varmaan antaa anopille Fifty Shades of Gray:t luettavaksi. 


Kissasukat ja Niket pelasti illan. Askel oli kevyt.
 Jossain vaiheessa alkoi kyllä henkisesti painaa. Olin tosi väsynyt. Tosi tosi väsynyt. Pitkä päivä, stressin purkautuminen ja muutama sidukka veti kyllä mietteliääksi. No ei ihan niin mietteliääksi kuin alla oleva kuva antaa ymmärtää, mutta kuitenkin. Alla olevassa demonstroin teille näyttelijän lahjojani. SALATUT ELÄMÄT! Jos tarvitsette näyttelijää niin minut tavoittaa sähköpostilla!

Amerikan vahvistus kuitenkin jaksaa vielä. Morsian ei.
Pistettiin juhlat pakettiin, vieraat heilutteli tähtisädetikkuja ja me lähdettiin Lahden Seurahuoneen sviittiin saunomaan ja makomaan. 

Kuvat Jere Kokko

Sviitissä meitä odotteli suklaat, skumpat ja pyyhejoutsenet. Aidoista ruusunterälehdistä oli väkerretty sydän sängylle, joka oli ihan yybersöpö mutta hirrrveen rasittava siivota.





Hämärät yönkähmässä otetut kuvat ei tee kyllä huoneelle yhtään oikeutta. Ei yhtään. Me yövyttiin siis samaisessa sviitissä kaason kanssa häitä edeltävä yö, enkä voisi olla tyytyväisempi. Siellä oli mennessä skumpat jäissä ja suklaat odottamassa. Seuraavana aamuna vähän vaille seitsämän oveen koputettiin ja meille tuotiin aamupala huoneeseen. Hotelliyö ennen häitä oli täydellinen ratkaisu sen takia, ettei vaan yksinkertaisesti voinut enää askarrella/pakata/järjestää mitään. Piti vaan olla. 


Sanomattakin selvää, ettei jäänyt nälkä. 

Sunnuntaina herättiin suhteellisen virkeinä, käytiin Annan ja Matiaksen kanssa aamupalalla ja kaasojen suuresta vastustuksesta huolimatta suunnattiin ystävän kyydillä hääpaikalle raivaamaan paikkoja. Ei meitä siellä olisi tarvittu, mutta ei oikein tiedetty mitä muutakaan olisi tehty. 

Kun päästiin juhlapaikalta kotiin ja oltiin kotona ihan kahdestaan tuli tosi tyhjä olo. Tässäkö tämä nyt oli? Hitto. Käytiin hakemassa koiruudet hoidosta kotiin ja hukutin suruni Amerikan vahvistuksen tuomiin karkkeihin. Nukuin päikkärit. Katoin telkkaria. Sulho oli kellarissa. Tosi tosi tosi (epä)romanttista, mutta toisaalta juuri niin täydellistä. (Piti sitä siirappia tähänkin nyt sitten työntää. Hitto.)

"oltaispa tälleen ikuisesti"



Semmoset oli ne häät. 




(peeäs ei tässä ollut vielä kaikki!)